rakas joulupukki..

Olen vihdoin ehtinyt pysähtyä pohtimaan joulua ja tein joululahjatoivelistan. Maailmanrauhan lisäksi toivon..

... että ihmiset muistaisivat taas mistä terveellisessä ruokavaliossa ja liikunnassa on kyse. Terveydestä ja terveellisyydestä.

Muistan ajan, kun ihmiset söivät terveellisesti ja liikkuivat, jotta pysyivät terveinä ja jaksoivat arkea. Nykyisin ne, jotka liikkuvat, liikkuvat liikaa ja liian tehokkaasti. Sitten väsyttää, arki uuvuttaa ja kroppa hajoilee. Ja ne, jotka eivät niin innostu liikunnasta, eivät liiku lainkaan. Sitten väsyttää, arki uuvuttaa ja kroppa hajoilee. Ja kun uupuneeseen, väsyneeseen kroppaan syötetään polttoaineeksi pelkkää p*skaa tai vaihtoehtoisesti noudatetaan aivan liian tiukaksi vedettyä terveellistä ruokavaliota, on lopputulos ihan sama: väsynyt, kärttyinen tyyppi. Toisella rasvaprosentti yksinumeroinen, toisella vaakalukema kolminumeroinen, kumpikin takakireitä, naama nutturalla kulkijoita.

... että ihmiset oppisivat katsomaan terveysasioita vähän avarakatseisemmin.

Juuri tänään iltapäivälehden kansiotsikko kirkui diettisotaa. Miksi välimeren ja itämeren dietit sotisivat? Tai mitkä tahansa dietit? Yksi voi hyvin kasvissyöjänä, joku elää iloisesti karppiruokavaliota noudattaen ja kolmas voi mahtavasti jätettyään maitotuotteet pois. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkein tulisi jättää pois liha, hiilihydraatit ja maitotuotteet. Me olemme kaikki erilaisia ja siksi meille sopii erilaiset ruokavaliot. Kun ruokavaliota muuttaa, olisi hyvä pohtia voiko tämän muutoksen kanssa elää seuraavat viisi-kymmenen vuotta. Itse olen perseeseen ammuttu karhu karkkilakkoisena. Haluanko olla äkäinen seuraavat kymmenen vuotta? No en. Siksi en enää karkkilakkoile vaan yritän pysyä kohtuudessa. Ja olen ihan pikkuriikkisen kateellinen niille, jotka voivat ilman suurempia tuskia jättää karkit ja unohtaa niiden olemassaolon.
(En ikinä suosittelisi yhtä ja samaa ruokavaliota kaikille, juuri siksi että universaalia, kaikille sopivaa ruokavaliota ei varmasti ole. Kannatan kuitenkin lämpimästi kakkia vähentämään lihansyöntiä. Sen voi aloittaa esimerkiksi yhdellä viikottaisella kasvisruokapäivällä.)

... että ihmiset muistaisivat taas liikunnan ilon.

Salitreeni voi olla kivaa (oikeasti!!) ja siitä tulee iloinen mieli, mutta ollaan nyt ihan rehellisiä: onhan se aina jollain tavalla omaan napaan tuijottelua ja usein myös aika ulkonäkökeskeistä. Sain käsiini vanhan Fit-lehden, niiltä ajoilta kun se vielä kulki nimellä Fitness. Siellä esiteltiin esimerkiksi lumikenkäilyä. Tajusin (taas kerran) kuinka paljon sporttilehdet ovatkaan muuttuneet.. (Kiinteydy! Kasvata lihasta! TEHOKKAAMMIN! Pienennä rasvaprosenttia! Äkkiä! Ja sit joogaa, ettet ole niin stressaantunut ja suorituskeskeinen!) Ehkä ei aina tarvitsisi miettiä sitä tehokkuusajattelua ("tällä kasvaa lihas", "tällä treenillä kehityn") vaan voisi liikkua ihan pelkästään siksi, että se on ihanaa, kivaa, nautinnollista ja rentouttavaa. Siis esimerkiksi hiihtää, lumikenkäillä, luistella, uida, sauvakävellä, tanssia. Ei pumpata, bodata, spinnata ("TASO KOLME HEI, ei mitään mummospinniä!"). Koska vaikka pumppaus, bodaus ja spinnaus on kivaa, se saattaa myös kiristää pinnaa, koska aina pitää käyttää isompia painoja, tarkkailla sykettä ja niin edelleen.

... että ihmisillä olisi aikaa arkiliikunnalle. Etenkin lapsiperheillä.

Se, että lapsen kanssa kävelee tai pyöräilee kauppaan, kouluun, harrastukseen, vie aikaa. Ja aika on kortilla, kaikilla. Mutta arkiliikunta on tärkeä osa arkea. Liian usean päivä tuntuu menevän näin: aamulla herätään, istutaan aamupalalle, istutaan autoon, istutaan koulussa/töissä, istutaan autoon, istutaan ruokapöytään, istutaan sohvalle, istutaan autoon, mennään treeneihin ("katsokaa, mä oon reipas ja aktiivinen, tänäänkin treenaamassa!!"), istutaan autoon, istutaan taas sohvalle ja mennään nukkumaan. Sama seuraavana päivänä. Tunnin treeni päivässä ei riitä nollaamaan kaikkea sitä arjen passiivisuutta ja siksi olisi tärkeää opettaa jo lapsille arkiaktiivisuutta. Harmi, että arkiliikunta ei ole kovin trendikästä. Tai mediaseksikästä.

... iloa, ystävällisyyttä ja kiitollisuutta kaikille.

Lisäksi toivon itselleni..
... pyyhekumin, jolla saisin poistettua osan omasta suorituskeskeidyydestäni.
... korvatulppia, joilla voisin vaimentaa syyllistävän äänen sisälläni silloin, kun otan ns. Omaa Aikaa ja kerrankin lähden treenaamaan, ihan vain omaksi iloksi eikä muita liikuttamaan.
... ratkaisun avaimia kolmenkympin kriisiini.
(Lorna Janen treenivaatteetkin olisi tietysti ihania.)

Mukavaa joulun odotusta sinne Korvatunturille!

Terveisin Sini/My Life Without Candy

ps. En ole ollut ihan kiltti koko vuotta, vaan olen rähjännyt perheelleni tyhmistä asoista ja valittanut liikaa. Olen kuitenkin yrittänyt parhaani ja piiskannut itseäni virheistä. Olen mielestäni ansainnut muutakin kuin pelkkiä risuja.