itsekuri herkkuputken jälkeen.

Olen (useasti) ennenkin kirjoittanut kuinka parin herkkupäivän jälkeen paluu ruotuun on kamalaa ja vaikeaa ja hirvittävää. Nyt on taas tullut herkuteltua ihan liikaa enkä pysty lopettamaan! Kaapeissa on vielä miehen synttäreiden jäljiltä kakkua ja konvehteja, joten löydän itseni jatkuvasti keittiöstä herkkuja suussani.

Itsekuri herkkuputken jälkeen? Sitä ei vaan ole, piste. Niinpä herkkuputkia ei kai saa päästää syntymään? Täytyy taas ottaa itseä niskasta kiinni ja pitää mielessä: herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa. Ei tekosyitä vaikka joulukuu tuntuu olevan niitä pullollaan. Yksi päivä viikossa, that's it. Jaa miksi? Miksi en voi herkutella joka päivä vähän? Siksi, kun en pysty. Otan yhden, otan toisen, otan enää yhden vaan tai no vielä pari ja otan vielä kunnes *hups* herkut on loppu.

Ja vielä kertauksen vuoksi itselleni: en voi herkutella jatkuvasti koska silloin en voi hyvin. Mun olo ei tunnu hyvältä, mun vatsa ei tykkää, mun aikuisiän akne pahenee. Syön liian vähän herkkupäivinä, koska ruoka ei maistu. Palautuminen? Kehitys? Kaipaanko sellaisia asioita? Joo. En voi herkutella päivittäin, koska mun lompakko ei tykkää,siitä, mun hampaat ei varmasti tykkää siitö ja koska se kaikki sokeri ei vaan voi olls hyväksi mun kropalle.

Yksi herkkupäivä viikossa. Yksi, yksi, yksi. Yksi!

Miten tää voi olla näin vaikeaa.. *syvä huokaus*


Ps. Vaikka tässä herkkuasiassa tunnun junnaavan paikoillaan, joku juttu sentään edistyy. Tein tänään salilla sarjojen välissä käsilläseisontaa ja pysyin hetken siinä asennossa! Siis niin kauan, että ehdin käsillä seisoen kääntää päätä, ihmetellä asiaa peilistä, kääntää pään takaisin ja laskeutua ilman tömähdystä alas. Oon niin iloinen!! Käsilläseisonnasta on tullut kyllä ihan mun lempparijuttu, vaikka en vielä sitä kovin hyvin osaakaan. Joka paikassa huomaan skannaavani seiniä: onko tyhjää tilaa, voiko seisoa käsillä. Ja nyt en siis enää aina tarvitse seinääkään. Jes!