(lähes) itkun arvoinen salitreeni.

Ensin pahoittelut kaikille teille, jotka luette tätä esimerkiksi karkkilakkovertaistuen toivossa: viime aikoina blogissa on ollut tällä saralla aika hiljaista. Siihen on syynsä: herkuttelen mättöpäivänä hyvillä mielin karkilla ja yritän sitten elää loppuviikon ilman karkkia. Välillä se onnistuu, toisinaan ei. Jos oikein väsyttää ja päivä on ollut karsea, saatan ostaa suklaalevyn ja vetää sen vartissa, mutta ei sillä niin väliä. Se on elämää. Toisinaan jaksaa tsempata ja miettiä, ettei namit auta ketutukseen eikä väsymykseen, silloin karkit jää kauppaan. Tästä kuviosta ei siis kauheasti saa kirjoitettavaa.

Tein pari viikkoa sitten itselleni uuden saliohjelman, vähän tavallisesta poikeavan. Siitä voi lukea lisää täältä. Eilen tein tuon salitreenin toistamiseen. Jep, todella usein ehdin salille.. Ja tässä välissä on ollut vain yksi täysin pannukakkumahalaskuepäonnistunutsurkea tankoilutreeni, joten hirveästi treenaan nykyisin. Terkkuja vaan sille, jonka mielestä olen itsekän, kun olen aina treenaamassa.

Niin, tein siis salitreenin tokaa kertaa ja välillä taas istuin penkillä ja kirosin itseäni, miksi teinkään noin kamalalta tuntuvan treeniohjelman. Mutta kun treenin jälkeen istuin voipuneena autoon, tuli melkein itku. Olo oli jotenkin niin mahtavan hyvä ja onnellinen. Mietin, että tästä mä tykkään - ja tässä mä olen ihan hyvä! Salilla saan onnistumisen kokemuksia, toisin kuin tankotanssissa jossa edelleen tunnen itseni kömpelöksi, kankeaksi, heikoksi, motorisilta taidoilta surkeaksi ja välillä vähän pullukaksi. (Aaaargh! Vihaan sitä kun pienissä shortseissa ja topissa tuntuu siltä, että nyt alkaa dietti - sit normaalivaatteissa tai treenivaatteissa ajatus tuntuu ihan hullulta.)

Niin, salitreeni tuntui hyvältä, mutta muuten liikunta on nyt ollut jotenkin ihan liian hajanaista ja tavoiteetonta, päämäärätöntä. Ehkä tämä on jotain alkukankeutta, kun työt alkoivat noin kuukausi sitten?

Nautin nimittäin aivan mielettömästi työstäni jumppaohjaajana, mutta se on vähän mutkistanut mun liikuntajuttuja. Työtuntihan ei ole sama asia kuin oma treeni. Ensinnäkin: tunnista riippuen voi olla, että en tee oikeastaan mitään itse (esim. core-tunnilla lähinnä näytän liikkeet ja sit korjailen sanallisesti ja välillä myös kosketuksella ihmisten liikkeitä), toisilla tunneilla teen osan jutuista (esim. kyykyt, mutta skippaan punnerrukset kun en näe silloin mitä jumppaajat tekee), Piloxing-tunnilla teen oikeastaan koko tunnin lähes täysillä mukana. Toinen juttu, joka erottaa treenin ja työn on se, että treenin aikana keskityn vain siihen ja unohdan koko muun maailman. Työssä mietin koko ajan sataa juttua: tehtävää liikettä ja sen ohjeistusta, vaihtoehtoisia liikkeitä, rytmiä, "saakohan ne tämän liikkeen oikeasti tuntumaan", seuraavan liikkeen ennakointia, suunnitelmia, "miksi tuo on noin totinen vihaako se tätä tuntia", mitä seuraavan liikkeen jälkeen tulikaan, "tulikohan liian rankka tästä kohdasta", tsemppaamista ja niin edelleen. Esimerkiksi kolmen työtunnin putken jälkeen aivoissa surisee ja väsyttää, kropassa ei usein niinkään. Ja kolmanneksi: en a) ehdi treenata itse kun yritän yhdistää työn, kodinhoidon, lapset, puolison, ystävien tapaamisen edes joskus jne. b) voi treenata itse kun lihakset kipeänä tai väsyinä on ikävä ohjata tunteja ja c) halua antaa lapselleni kuvaa, että pitää olla 24/7 liikkumassa. Olen yrittänyt selittää, ettei äiti aina töissä jumppaa vaan liikuttaa muita, mutta niin vaan aina "äiti lähtee jumppaamaan".

Nyt haaveilen siitä, että saisin tehtyä itselleni jonkin realistisen treeniviikkosuunnitelman ja tavoitteita myös. Treeneissä pitää näköjään olla joku tavoite, edes tietty toistomäärä tms., jotta saan onnistumisen kokemuksen ja hyvän fiiliksen. Muuten olen liian ankara itselleni ja mietin, että olisit voinut tehdä asiat vielä paremmin. Voisinkin tehdä listan tankotempuista, jotka haluaisin oppia esimerkiksi vuoden vaihteeseen mennessä. Ja tehdä kehonhuolto-ohjelman, sillä staattiset venytykset eivät tunnu hyödyllisiltä, pelkkä pilatesrullailu ei riitä ja ylikuormitetut aivot eivät iltaisin enää tuota muistista dynaamisia venytyksiä ja muita liikkeitä, joita voisin käyttää. Niinpä löhöän sohvalla. "Lepo palauttaa." Öh. Haluaisin änkeä treeniohjelmaani myös yhden aerobisen treenin, esimerkiksi uintia tai juoksua. Ja sitten tuo itkun arvoinen salitreeniohjelma, se on pidettävä kyydissä - edes kerran parissa viikossa.

Tämä yllä oleva olkoon muistilappuni, tällaiset pitää suunnitella. Kerron ne sitten teillekin, jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

:) S