tiistai 2. syyskuuta 2014

vohveli-ilta.

Hyvää nimipäivää minulle! Vietin sitä syömällä vohveleita iltapalaksi oman perheeni ja isovanhempien kanssa. Oikein mukava ilta ja eeeihän vohveleita oikeastaan lasketa herkuksi.. Tein niistä vielä himpun verran terveellisempiä käyttämällä ohrajauhoja.

Kävin tänään piiitkästä aikaa kokeilemassa Fit-tuntia, siis sellaista perinteistä jumppatuntia. Hauska kokemus! On kiva aina välillä olla jumpassa asiakkaana, saa hyvällä omatunnolla sählätä askelien kanssa ja muistaa taas millaista onkaan olla jumppaajana. Tänään oli kiva olla jumppaaja, sillä ohjaaja oli iloinen, selkeä ja informatiivinen.

Sain taas muistutuksen siitä, että taidan olla ihan hyvässä kunnossa. Jostai syystä en meinaa uskoa sitä, ehkä syy on tankotanssissa jossa olen liian heikko, liian kankea, liian kaikkea. Mutta tänään tein ihan tosissani, asenteella ja ajatuksella enkä silti hikoillut tai hengästynyt, lihaksissakin tuntui vain sellainen "juoksit lauantaina kympin ennätysvauhtia, vedit sunnuntaina piloxingin ja maanantaina suunnittelit jumppia kolmisen tuntia. Anna meidän levätä"-tuntemus. (Siis mitä, eikö teidän lihakset juttele teille?! Meillä on usein hyviä keskusteluja. ;D)

Huomenna aion antaa kropan ja mielen levätä. Enkä herkuttele yhtään.

2 kommenttia:

  1. Hei jes, nyt mäkin voin seurata bloggerin kautta, päivittyy sun uudet postaukset :)

    VastaaPoista
  2. Jee! Just mietinkin että tosi kätevää kun voi listata omat suosikkiblogit, paljon kätevämpi seurata niitä. Mun pitäis päivittää oma suosikkilistani ja laittaa se sitten tuohon sivupalkkiin näkyviin.

    VastaaPoista