Blogin hiljaiselämä senkun jatkuu vaan. Meillä on ollut vähän kiirus keittiöremontin suhteen, kun se pitää olla maanantaihin mennessä valmis keittiökalusteiden asennusta varten. Tehokkaiden työtuntien (vain taaperon päiväuni- ja yöunitunnit) puutteesta johtuen työ etenee hitaammanpuoleisesti, tosin nyt ollaan jo voiton puolella. Iltamyöhällä kun istahdan hetkeksi sohvalle vetämään henkeä, en jaksa edes ajatella tietokoneen avaamista ja teksin naputtelemista, vaikka olisi tässä välissä ollut kirjoitettavaakin. Mitään sisustus- tai remonttiblogia en todellakaan aio tästä tehdä, mutta ehkä laitan teille ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan tuo keittiö vihdoin on valmis. Siitä tulee muuten ihana. :)
Niin, olen sitten viime kirjoituksen jälkeen syönyt karkkia ehkä noin joka päivä. En mitään kovin suuria määriä, mutta olenpa kuitenkin. Aluksi en edes halunnut maistaa muuta kuin "aitoja" makuja, siis salmiakkia ja lakritsia. Ällötti ajatus e-koodeilla kyllästetyistä karkeista, joiden maussa ei ole mitään aitoa (tai herkullista). Sitten yhden erityisen rankan ja hermoja raastavan remonttipäivän jälkeen marssin Makuuniin. Sielläkin jouduin pinnistelemään, jotta sain pussiin edes jotain täytettä: esimerkiksi entiset lempparini Haribot jäivät lokeroihinsa odottamaan muita herkuttelijoita. Vähitellen olen kuitenkin luisunut takaisin tuttuihin e-koodikarkkeihin, viimeksi eilen herkuttelin Lidlin jelly beans-nameilla. Ovat muuten yllättävän hyviä!
Summa summarum: karkkilakon jälkeen muutama päivä oli valoisaa, nyt olen taas lähes aloituspisteessä. Ennen kuin sanon "kyllä, kyllä kultaseni!" jättimäisille, esanssisenmakuisille karkkipusseille aion TAAS ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää herkuttelua. Ei joka päivä voi olla karkkipäivä.
Huoh, taas sama kierre. Eikö tämä karkkiaddikti ikinä opi?!
My Life Without Candy ei ole oikeasti karkiton blogi. Täällä tasapainoillaan herkuttelun ja terveellisen syömisen välillä. Juttu lipsuu runsaasti myös liikunnan, hyvinvoinnin ja arjen puuhien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti