täällä taas!

Huh, nyt toimii netti täällä uudessa kodissakin. On muuten yllättävän vaikeaa nykypäivänä olla ilman nettiä! Sen lisäksi, että en päässyt kirjoittamaan blogia tai piipahtamaan facebookissa (okei, siellä kävin kännykällä - dna muistaa varmasti mua hetken kuluttua kivalla pikku laskulla..), jouduin kärvistelemään ilman reittiopasta, nettipankkia ja kaikentietävää googlea. Kääk!

Muuton ja remontoinnin tiimellyksessä karkinhimo on ollut aaltoileva. Aina silloin, kun unohtaa syödä, iskee hirmuinen karkkihimo. Ja kun rankan päivän jälkeen takapuoli iskeytyy sohvaan, samalla aivoihin syöpyy ajatus: karkki kruunaisi tämän pienen lepohetken. Mutta jos ruoka-ajat ovat säännölliset ja kaiken lapsenhoidolta ja leikitykseltä irtoavan ajan käyttää vadelmien poimimiseen, tapetin repimiseen, muuttolaatikkojen siirtelyyn ja maalaamiseen niin ei ehdi ajatella karkkia eikä sitä sitten tee niin mielikään. Siksi olenkin nyt aika positiivisin mielin aloittamassa syyskuun alun karkkilakkoa. Nyt aion onnistua, ihan varmasti!

Ostin viime viikolla Citymarketista Candyking-irttiksiä, kun olivat tarjouksessa. (Pakkohan niitä silloin on ostaa!) Niitä mussuttaessani yritin keskittyä nauttimaan siitä mausta, pelkän ahmimisen sijaan. Mitä kävi? Paha olo tuli aiemmin kuin ennen! En tiedä johtuiko se siitä, että osasin nauttia niistä eri tavalla kuin ennen vai siitä, että karkinsietokykyni on laskenut tässä on/off-suhteessa. Hmm.. Positiiivinen juttu se silti oli, että ei enää voinutkaan syödä puolta kiloa nameja yhdellä istumalla.

ps. Lapsokainen täytti eilen vuoden. Olen siis taaperon äiti. Nyyh ja ihanaa.
Taaperon äitinä karkit pitää syödä piilossa tai nukkumaanmenoajan jälkeen, sen opin jo. Söin nameja sohvalla lapsen touhutessa lattialla. Yhtäkkiä lapsi tajusi karkkipussin ja sitten karkinsyönnistä ei tullut enää mitään. Pienokainen kiipesi koko ajan sohvalle ja tavoitteli karkkipussia käsiinsä. Pari kertaa äidin huomio herpaantui ja lapsi puristi nyrkissään muutamaa karkkia. Lopulta kysyin mieheltäni, voinko antaa lapsen maistaa karkkia, sellaista äärettömän vahvaa, väkevää salmiakkipääkalloa. Mies antoi luvan ja lapsi sai karkin suuhunsa. Suunnitelmani kuitenkin petti, sillä yök-reaktion sijaan lapsi totesi hullaantuneenta "mammam" ja tavoitteli kahta kauheammin karkkipussia luokseen. Hmm, keneltäköhön on tuon karkinhimon perinyt..