yhdeksäs päivä.

Viikon alku on ollut aikamoista vuoristorataa karkkilakkoilun kannalta. Olen nyt ottanut joka aamu kiltisti kromitablettini ja ne tuntuvat auttavan fyysiseen makeanhimoon. Siis siihen, kun elimistö vaatii karkkia, sokeria, hiilareita.. Psyykkinen makeanhimo sen sijaan ei todellakaan parane kromitabletteja syöden ja siksi haaveilen jatkuvasti karkeista. Sadesäällä teki mieli karkkia, koska sataa. Eilen illalla teki mieli karkkia, koska olin reipas ja laitoin parvekkeen kesäkuntoon. Tänään tekee mieli karkkia, koska söin hedelmiä. :D En siis todellakaan tunne olevani valmis luopumaan karkista. Karkinhimon iskiessä en muista sitä pahoinvointia ja morkkista, joka herkuttelusta tulee. En muista miten paljon rahaa karkinsyöntiini kuluu. En välitä vaikka minusta tulisi lihava, ryppyinen ja hampaaton. Olen valmis lopettamaan tämän blogin kirjoittamisen. Karkkihimon pyörteessä motivointi karkittomuuteen on, no, hiton vaikeaa. Mietin jo, pitäisikö sittenkin lopettaa karkkilakkoilu ja syödä karkkia juuri niin paljon kuin haluan, sillä olen tällä hetkellä suuren osan ajasta aika kiukkuinen ja kireä. Tiedän kuitenkin olevani vielä kiukkuisempi mässäilyn jälkeisessä morkkiksessa, joten jatkan lakkoa ja tällä kertaa aion onnistua.

Silloin kun karkinhimoa ei ole tai se on hieman lievempi, on helpompi keksiä motivaatiokeinoja. Yritän tehdä paljon asioita, joista nautin ja keskityn nauttimaan niistä täysillä. Siis yritän elää superonnellista elämää, jotten kaipaisi karkkia. Tänään olen saanut suurta nautintoa lapsen kanssa olosta (esimerkiksi kun ihmettelimme puistossa muurahaisia, kukkia, puuta ja postimiestä), kesän ensimmäisestä persikasta (herkullista!), blogin kirjoittamisesta parvekkeella kukkien ja yrttien tuoksuessa (kunnes lapsi heräsi päiväunilta) ja auringonpaisteesta. Ja tällä hetkellä tunnen itseni onnelliseksi ja elämääni tyytyväiseksi, myös ilman karkkia.