eilinen.

Tapahtui eilen:
Heräsin. Ensimmäisenä ajatuksena oli, että jes, eilisestä jäi karkkia. Toisena ajatuksena iski morkkis edellisillan herkuttelusta. Morkkiksen takia sysäsin orastavan karkinhimon tunteen syrjään enkä maininnut siitä edes miehelleni. Söimme aamupalan, sitten mies lähti töihin. Kun ulko-ovi kolahti kiinni, aloin availla keittiönkaappeja. En edes tajunnut mitä teen, olin kuin huumattu tai jotenkin muuten sekaisin. Availin vimmalla keittiönkaappeja kunnes yläkaapissa näin sen: karkkilaatikon jämät! En edes ehtinyt ottaa tuolia alleni vaan varvistellen ja vähän hyppien yletyin karkkilaatikon kulmaan ja sain sen kiskottua alas. Otin vain "muutaman" (eli kourallisen) ja laitoin loput takaisin hyllyyn. Ajattelin, ettei mies edes huomaa minun napsineen karkkeja. Söin karkit muutamassa minuutissa, palasin kaapille. Hypin ja varvistelin, yletyin karkkilaatikkoon, otin taas kourallisen karkkia. Laitoin muutaman karkin kädestäni takaisin laatikkoon, kun en halunnut ahnehtia. Palautin laatikon hyllylle. Söin karkit ja palasin kaapin luo. Kolmas kerta, sama homma. Sitten päätin, että nyt saa riittää.
Vietimme vauvan kanssa päivän ystäviemme luona.
Kotiin palattuamme laskin vauvan leikkimään olohuoneen matolle, menin keittiöön hakemaan välipalaa ja palasin olohuoneeseen karkkilasti kourassani. Söin karkit, palasin kaapille. Otin taas kourallisen ja nyt en enää vaivautunut edes laittamaan karkkilaatikkoa takaisin kaappiin. Pikkuhiljaa (eli noin vartissa) söin loput karkit. Laitoin karkkilaatikon tiskikoneeseen ja mietin: "voi paska".
Mies tuli kotiin. Kului muutama tunti. Käytiin seuraava keskustelu:
Minä: Laitoitko ne loput karkit piiloon?
Mies: Joo.
Minä: No, olisit piilottanut kunnolla.
Mies: ??
Minä: Niin että löysin ne ihan helposti. Ne on nyt syöty.
Mies luulee, että huijaan. Naurua.
Minä: Siis ihan oikeasti.
Mies nauraa edelleen.
Minä: Hei! Söin. Ne. Kar-kit.
Mies katsoo epäuskoisena ja kysyy: Siis ihan oikeasti?
Minä: No joo.
Repeän nauruun nähdessäni miehen epäuskoisen ilmeen. Tajuan tilanteen huvittavuuden. Minulta, aikuiselta ihmiseltä (ja äidiltä, "esimerkiltä"), pitää piilottaa karkit ja sitten maanisesti kaivan kaappeja kunnes löydän karkkikätkön ja tuhoan sen. Aika lapsellista touhua.
Mies katsoo edelleen epäuskoisena, mutta alkaa pikkuhiljaa uskoa, etten pilaile. Hän näyttää järkyttyneeltä ja toteaa: "Olen koko illan odottanut koska alat kinuta niitä karkkeja ja oon ollut ylpeä kun et ole maininnut niitä. Mut olitkin jo syönyt ne."
Hillitöntä naurua.

Surullista
Pakko päästä eroon tästä repsahduskierteestä.