Olin aamupäivällä vaunulenkillä ja nautin suunnattomasti auringonpaisteesta, sopivan kirpeästä pakkasesta sekä jalan alla narskuvasta lumesta. Ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iski Mars-himo. Mars-patukka ei todellakaan ole suosikkikarkkini, se on vähän liian äklönmakea. Mutta tänään tuntui hetken siltä, että en vaan voi elää ilman Marsia. Himoitsin sen rapsakkaa suklaakuorta, venyvää toffeeta sisällä.. Nam. Koko loppumatkalla en saanut aivoihini mahtumaan mitään muuta ajatusta kuin Mars, Mars, Mars. Ihan kuin silmieni edessä olisi pyöritetty jatkuvaa Mars-mainosta. Hullua!
Tänään tuntui myös ensimmäisen kerran siltä, että voisin luovuttaa. Mitä järkeä on kiduttaa itseään karkkilakolla? Tai enkö voisi sallia itselleni ainakin lakun ja salmiakin, kun ne olivat juuri yhdeksän kuukautta pannassa raskauden vuoksi. Tai jos syö patukan silloin tällöin niin ei kai karkkilakko siihen kaadu..? Heikkouden hetki. Arvelen, että tänään tai viimeistään huomenna saan ensimmäisen karkkiraivarin. Siis sellaisen taaperoikäisen lapsen raivokohtauksen, jossa suunnilleen heittäydyn kaupan lattialle karkkihyllyn eteen ja kiljun "mutku mä haluuuun karkkia!". Mies, jos luet tätä niin tervetuloa vaan kotiin. ;)
My Life Without Candy ei ole oikeasti karkiton blogi. Täällä tasapainoillaan herkuttelun ja terveellisen syömisen välillä. Juttu lipsuu runsaasti myös liikunnan, hyvinvoinnin ja arjen puuhien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti