torstai 8. joulukuuta 2011

oppitunti numero yksi (ja kaksi).

Kävin aamulla bodypumpissa ja join sen jälkeen palautusjuoman. Tuhdin juoman jälkeen olin muutaman tunnin niin täynnä, että meinasin jättää lounaan välistä. Sitten tajusin, että sorrun aivan varmasti herkuttelemaan, jos en syö kunnon lounasta. Niinpä söin kiltisti ruoan enkä ottanut edes jälkiruoaksi mitään makeaa. Lisäksi kävin tänään kahvilassa sekä kaverini luona kahvilla enkä herkutellut kummassakaan paikassa, wuhuu! Olin niiiin tyytyväinen itseeni.

Sitten tuli kaikenlaista ja yhtäkkiä olin korvannut päivällisen melkein pussillisella Enkeli-suklaapatukoita. Oh no! Nyt on todella harmistunut olo.

Terveellisemmän ruokavalion oppitunti numero yksi on siis: älä ikinä (IKINÄ!) jätä ateriaa syömättä. Ja oppitunti numero kaksi: älä pidä kaapissa mitään herkkuja.

Ehkä vielä joskus opin..

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kylläpä aika menee nopeasti..

Mitä, pariin viikkoonko en taas muka ole kirjoittanut tänne?! Hui.

Eipä sillä, että olisi jotain kirjoittamista. :D Olen syönyt, syönyt ja syönyt. Herkkuja siis. Joulutorttuja, joulusuklaata (ihanaa!!), karkkeja, toisenlaisia karkkeja, pipareita, minitorttuja (joissa on luumuhillon sijasta karkki) jne. jne. jne. Tänään sentään herkuttelin kevyehkösti: vihannestikkuja ja dippikastiketta (ja okei, muutaman joulusuklaakonvehdin).

Joulun jälkeen ryhdistäydyn. Kevennän syömisiäni (mutta syön silti riittävästi, ettei makeanhimo yllätä) ja aion oikeasti pitää huolen, etten vedä herkkuja hirveää määrää päivässä, joka päivä, vaan esimerkiksi pieni herkku joka päivä.

Joulun jälkeissuunnitelmani on tämä:
- jo nyt ennen joulua aloitan ruokapäiväkirjan, jotta näen syönko oikeasti tarpeeksi. Ruokapäiväkirjaan aion kirjata myös herkuttelun jälkeen ylös miksi herkuttelin. Nälkä, kiukku, väsymys? Ehkä herkku oli palkinto jostain? Pakko opetella tunnistamaan syyt, joiden takia herkuttelen.
- Yritän opetella tunnistamaan ne hetket, jolloin herkutteluni on tunnesyöpöttelyä. Sitten yritän purkaa tunteeni jollain muulla tavalla.
- Houkuttelen jonkun ystävän mukaan herkkurajoitus-projektiini(?), sillä vertaistuki on tärkeää ja se saattaa estää repsahduksen.
- Pidän kaapissa nopeasti saatavia välipaloja, esim. valmiiksi viipaloituja hedelmiä/vihanneksia, sillä pikkunälän yllättäessä nappaan todella helposti jotain makeaa suuhuni sen sijaan, että käyttäisin muutaman minuutin välipalan tekemiseen.
- Olen ylpeä itsestäni, jos onnistun hillitsemään herkuttelua enkä vähättele saavutustani ja mieti, että "kyllä pitäisi vielä vähemmän herkutella..". Liikun paljon, syön suht terveellisesti enkä ole ylipainoinen, joten saan hyvällä omallatunnolla herkutella silloin tällöin, kunhan herkuttelu pysyy kohtuuden rajoissa. Parhaat hetket arjessa ovat kuitenkin niitä, kun istuu hyvän ystävän kanssa keittiönpöydän ääressä pullan ja kahvikupin kera. :)

Nauttikaa kaikki joulunajan herkuista, murehditaan herkutteluamme vasta ensi vuonna. :)

perjantai 25. marraskuuta 2011

vaikeita päätöksiä.

Kuten ehkä tiedätte, tänään on kansainvälinen älä osta mitään-päivä. Jääkaappi on täynnä ruokaa eikä muutenkaan ole tarvetta lähteä ostoksille, mutta.. Citymarketissa on Candy King-irtokarkit tarjouksessa! Noooou. Huomasin asian aamulla paikallislehteä selatessani ja siitä asti olen himoinnut kyseisiä karkkeja. Nyt käyn suurta kamppaillua päässäni, sillä onhan se vähän väärin, että älä osta mitään-päivänä lähtee autolla tuonne monen kilometrin päähän vain ja ainoastaan karkkiostoksille. Sitten toisaalta.. mutkumähaluuun!

Kyllä tänään taidan ottaa vastuullisen Aikuisen roolin ja unohtaa lapsi-minäni karkkikitinät. Karkit siis jäävät tänään kauppaan.

Onneksi kotona on vielä muutama konvehti. Ja jätskiä. Ja pipareita. Ja kuivattuja inkiväärinpaloja. Eiköhän niillä yhden perjantain pärjää. :>

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

:D

Kaikenlaisten muutosten (tupakoinnin lopettaminen, laihdutus ym. ym.) yhteydessä puhutaan aina sisäisestä ja ulkoisesta kontrollista. Minun karkkilakossani ulkoinen kontrolli taitaa olla kunnossa. Kaupassa käydessäni naapurikassalta kuului kommentti: "mä täällä katoin, että ethän sä vaan karkkia osta". :D Lausahdus tuli blogini satunnaisen lukijan, Erään ystäväni äidin suusta. Terveisiä vain sinne. :) Erinomaista, että ulkoinen kontrolli toimii, sillä sisäisen kontrollin toiminta on vielä hakusessa. ;)

tiistai 15. marraskuuta 2011

voi tätä herkkupäiväkirjaa.

Olen nyt kaksi päivää pitänyt herkkupäiväkirjaa. Se on masentavaa. :D Eilinen meni ihan kohtalaisesti (söin vain isänpäiväkakun rippeet + muutaman palan suklaata tanssitunnin jälkeiseen nälkään). Mutta tänään.. Huoh. Tein tyttäreni kanssa pipareita, ihan vain koska ajattelin että pipareiden leipominen olisi hänen mielestään hauskaa. Piparit ajattelin säästää jouluviikolle tai syöttää miehelle. Sitten vanhempani piipahtivat kylään (donitsipaketin kanssa) ja istuimme alas glögimukien kanssa. Siinä sitten maistoin piparin. Ja toisen. Ja ehkä vielä muutaman enemmän. Tytär tahtoi maistaa donitsia. Se ei ollutkaan hyvää. Kukas sen sitten syö? Äiti tietysti. Ja nyt välttelen keittiöön menoa, sillä keittiönpöydällä herkkupäiväkirjani odottaa tunnustustani. En tahdo kirjoittaa tämän päivän kohdalle (valkosuklaa-kermavaahto-kahvin lisäksi) aika monta piparia ja 2,5 donitsia. Kyllä, pitihän niitä donitseja syödä sitten enemmänkin. Se oli kuitenkin vahinko! Rupatellessani niitä näitä käteni ojentautui kohti donitsilaatikkoa ja suuni pureskeli donitsin melkein huomaamattani. Voih. :|

Viime blogitekstissä mainitsin ostaneeni uusimman Fit-lehden (11/2011) (tilasinkin ko. lehden, mutta eipä ole postilaatikossa näkynyt. Terveisiä vain Aller Median suuntaan.) siinä olleen makeanhimo-jutun takia. Siinä oli vinkki, joka kuulostaa järkevältä, toimivalta ja jopa toteutuskelpoiselta. Kas näin: Paras tapa herkutella on syödä yksi herkkupala päivässä aterian päälle jälkiruoaksi, vinkkaa laillistettu ravitsemusterapeutti Anna-Maria Keränen. Jälkiruokatyyppisesti nautittu suupala, vaikkapa suklaapatukka, keksi, pulla tai jäätelö, ei kasvata himoa jatkossa, kuten nälkään syöty herkku tekee. Kylläisenä on myös helpointa pitää hyvän määrä kohtuullisena. Nautiskele herkkupalasi hartaudella. Älä nappaa jälkiruokaa suuhusi samalla, kun täytät tiskikonetta, vaan syö se ajatuksella. Keskity siihen, miltä herkku tuoksuu, maisuu ja tuntuu. Kuulostaa järkevältä! Ja niinä päivinä kun onnistun pitämään herkuttelun aisoissa ja syön pelkän jälkiruoan, olo on parempi eikä makeanhimo ole jatkuva. Sitten kun herkuttelee enemmän, herkkuja on saatava koko ajan.

Eli nyt tästä eteenpäin pyrin nauttimaan kohtuullisen kokoisen herkkuni rauhassa nautiskellen sen sijaan, että mättäisin ruokaa valmistaessani ison kasan herkkuja suuhuni. Pitäisi onnistua. Sen lisäksi jatkan raadollista herkkupäiväkirjaani, joka ei anna mahdollisuutta selitellä herkuttelua vaan kylmänviileästi näyttää vain minkälaisen kasan sokeria sun muuta olen sisuksiini ahtanut. Menenkin saman tien kiltisti kirjoittamaan syömieni pipareiden ja donitsien määrän listaan.

ps. Puolustuksekseni totean, että donitsit olivat siis sellaisia ihan pieniä, halkaisijaltaan ehkä noin 7 cm. Ei sentään mitään Arnold'sin jättidonitseja.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

ja TAAS uusi alku.

Jep jep. Kulunut viikko meni taas ihan penkin alle. Torstaina söin kaverillani neljä voisilmäpullaa. Siis neljä. Riittikö se? No ei, matkalla kotiin söin 250g suklaalevyn ja illalla vielä nakersin toisesta suklaalevystä muutaman rivin. Yöööök!

Ostin eilen Fit-lehden, jossa oli taas jotain vinkkejä makeanhimon hillitsemiseen. Alkuviikosta paneudun niihin paremmin ja aloitan - taas kerran - terveellisemmän elämän. Ensimmäinen askel on herkkupäiväkirja: kirjaan paperille ihan kaikki herkut, jotka suustani alas pistän. Kun näen kuinka hirveän määrän sokereia mätän kurkusta alas, on (kai?!) pakko herätä tähän makeansyönnin rumaan todellisuuteen. Nyt on myös jotain johon tähdätä: matka Espanjaan on varattuna, aurinkoa siis luvassa jo maalis-huhtikuussa. Bikinikuntoon on siis päästävä kevääksi! :D

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

terveellisempi elämä = kovempi karkinhimo,

Söin tänään punajuurilaatikkoa (se oli muuten tosi hyvää), ruisleipää ja salaattia päivälliseksi. Iso, terveellinen annos. Jälkkäriksi vanilija-rooibosteetä. Nam nam, hyvää ja kevyttä. Seurauksena arrrrmoton makeanhimo. Tuntuu, että aina tuollaisen "oikeanlaisen" aterian jälkeen tekee mieli jotain pientä makeaa (esim. marjarahkaa tai pari palaa tummaa suklaata) ja sitten jos sitä ei saa, makeanhimo ryöstäytyy käsistä. Ja kun makeanhimo vaivaa koko ajan, ilta tuntuu pitkältä ja piinaavalta.

maanantai 7. marraskuuta 2011

terveellisempi elämä.

Huh. Viime viikot ovat olleet kauheita. Tekemistä on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja aikaa aivan liian vähän. Niinpä aikaa on täytynyt ottaa uniajasta. Lapsikin on nukkunut todella levottomasti ja heräillyt keskellä yötä useita kertoja joko itkien ja huutaen tai kikattaen, sängyssään hyppien. Niin että yhtään ei väsytä. Lisäksi meidän ruoantekomahdollisuudet on ollut mikro, ravintola ja vanhempieni keittiö parin kilsan päässä. Väsyneenä ei ole aina jaksanut menkö sinne, mikroruokia ei haluta syödä ja ravintola ei oikeastaan houkuta kun tietää kuinka paljon rahaa keittiöremonttiin uppoaa muutenkin. Ollaan siis syöty hedelmiä, leipää ja herkkuja. Ja väsymyksen takia lisää herkkuja. Seuraus? Paino on noussut, iho on järkyttävässä kunnossa, mieliala ei-niin-kovin-hyvä. Ja heippa sekä mieli hirveässä makeanhimokierteessä. Tänäänkin on aamusta asti tehnyt mieli wiener nougatia (nam nam). Mutta nyt kun keittiökin on suurin piirtein valmis niin ei ole enää mitään tekosyitä huonoon ruokavalioon. Siksi sovittiin miehen kanssa, että nyt herkkuja syödään vain ja ainoastaan lauantaisin, ruoka on terveellistä peruskotiruokaa ja hedelmiä ja kasviksia syödään paljon. Aion myös vähentää lihaa ruoissa (taas, sillä viime lihavähennyksen jälkeen liha on hiipinyt takaisin ruokapöytään). Niin ja nukkumaan on mentävä aikaisemmin. Katotaan miten käy.

lauantai 22. lokakuuta 2011

jes!

Tänään teki mieli karkkia tai edes jotain jälkkäriä. En saanut sellaista, mutta selvisin kunnialla. Ei kiukuttelua, ei kaakaojauheen tai sokerin lusikoimista suoraan purkista eikä muutakaan epätoivoista sokeriaddikti-touhua. Jes mikä fiilis! Nyt nukkumaan. :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

terveiset remontin keskeltä.

Blogin hiljaiselämä senkun jatkuu vaan. Meillä on ollut vähän kiirus keittiöremontin suhteen, kun se pitää olla maanantaihin mennessä valmis keittiökalusteiden asennusta varten. Tehokkaiden työtuntien (vain taaperon päiväuni- ja yöunitunnit) puutteesta johtuen työ etenee hitaammanpuoleisesti, tosin nyt ollaan jo voiton puolella. Iltamyöhällä kun istahdan hetkeksi sohvalle vetämään henkeä, en jaksa edes ajatella tietokoneen avaamista ja teksin naputtelemista, vaikka olisi tässä välissä ollut kirjoitettavaakin. Mitään sisustus- tai remonttiblogia en todellakaan aio tästä tehdä, mutta ehkä laitan teille ennen- ja jälkeen-kuvat, kunhan tuo keittiö vihdoin on valmis. Siitä tulee muuten ihana. :)

Niin, olen sitten viime kirjoituksen jälkeen syönyt karkkia ehkä noin joka päivä. En mitään kovin suuria määriä, mutta olenpa kuitenkin. Aluksi en edes halunnut maistaa muuta kuin "aitoja" makuja, siis salmiakkia ja lakritsia. Ällötti ajatus e-koodeilla kyllästetyistä karkeista, joiden maussa ei ole mitään aitoa (tai herkullista). Sitten yhden erityisen rankan ja hermoja raastavan remonttipäivän jälkeen marssin Makuuniin. Sielläkin jouduin pinnistelemään, jotta sain pussiin edes jotain täytettä: esimerkiksi entiset lempparini Haribot jäivät lokeroihinsa odottamaan muita herkuttelijoita. Vähitellen olen kuitenkin luisunut takaisin tuttuihin e-koodikarkkeihin, viimeksi eilen herkuttelin Lidlin jelly beans-nameilla. Ovat muuten yllättävän hyviä!

Summa summarum: karkkilakon jälkeen muutama päivä oli valoisaa, nyt olen taas lähes aloituspisteessä. Ennen kuin sanon "kyllä, kyllä kultaseni!" jättimäisille, esanssisenmakuisille karkkipusseille aion TAAS ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää herkuttelua. Ei joka päivä voi olla karkkipäivä.

Huoh, taas sama kierre. Eikö tämä karkkiaddikti ikinä opi?!

maanantai 10. lokakuuta 2011

40/91.

Tänään olisin halunnut perussalmiakkeja. Niitä, joiden pakkauksessa on mustavalkoinen salmiakkikuvio. Ruokakaupassa käydessäni etsiskelin kyseistä salmiakkiaskia (huom! pieni aski olisi riittänyt), mutta harmikseni Lidlissä sellaisia nameja ei löytynyt. Katselin karkkihyllyä, josko olisin löytänyt jotain muuta herkuteltavaa. Vähän teki mieli tavallisia Panttereita tai pientä lakupötköä, mutta en ostanut mitään eikä tehnyt edes tiukkaa. Jes!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

39/91.

Päätin lopettaa karkkilakon.

En lopeta lakkoa siksi, että tahtoisin karkkia niin kovin paljon etten enää kestä. Lopetan lakon, koska minulla meni herrrmo. Ja nyt minulla on ongelma, sillä en osaa selittää mihin ja miksi hermo meni. Yritän silti.

Olen tavallisestikin sitä mieltä, että ruokavaliossa (samoin kuin monessa muussakin asiassa) kultainen keskitie ja maalaisjärki ovat hyviä juttuja. Nykyisin tuntuu, että ne on ihan "out" ja kaikki viedään äärimmäisyyksiin. Olen kyllästynyt siihen, että kaikesta ruoasta saa syövän tai tuhoaa maapallon. Tokikin ruoan terveellisyys on tärkeää ja kyllä itsekin tahdon elää luontoa säästäen, mutta kohtuus kaikessa! Ruoasta menee nautinto, kun juustoa syödessä miettii tekevänsä suuren ympäristörikoksen ja oliiviöljyn kuumetessa pannulla muistaa, että kyseistä öljyä ei saisikaan käyttää paistamiseen. Se ei riitä, että käyttää osaksi luomua, pitäisi ostaa kaikki mahdollinen luomuna ja mielellään myös lähitilalta. Ei riitä, että vähentää lihan käyttöä, pitäisi alkaa kokonaan kasvissyöjäksi. Ilmeisesti mielellään ihan vegaaniksi. Eikä riitä, että tekee ainakin 90% lapsen ruoista itse, ilmeisesti on huono äiti heti kun antaa lapselleen joskus purkkiruokaa (siis esimerkiksi reissussa). Ruokavaliot on vedetty jo pari vuotta överiksi ja minua on ärsyttänyt se alusta asti. Lisäksi olen tässä parin viime viikon aikana kuullut ja lukenut monia kärkeviä kommentteja ruokavalioihin liittyen ja koska olen tällä hetkellä aika väsynyt, nämä kommentit ovat saaneet minut ärsyyntymään ja kyllästymään. Siksi pinnani katkesi ja karkkilakko päättyi. En tahdo syödä hiilarittomasti, sokerittomasti, kalorittomasti, lisäaineettomasti, mauttomasti, totaalikieltoja noudattaen. Tahdon syödä kultaista keskitietä noudattaen, terveellisesti ja maukkaasti, luomua suosien mutta myös ei-luomua käyttäen, myös herkut sallien. Päätin, että pyristelen eroon kaikista totaalikielloista ja muista äärimmäisyyksistä. Siis myös karkkilakosta.

Tein päätökseni eilen, mutta en ole vielä(kään) syönyt karkkia. Lakon lopettaminen ei siis tarkoita, että ryntään Makuuniin irtokarkkiostoksille ja jatkan hillitöntä mässyttämistä. Aion edelleen yrittää karkin, sokerin ja herkkujen vähentämistä, maltillista syömistä. Mikään ei kuitenkaan ole enää kiellettyä.

Että näin. Tällainen paatos tähän iltaan. :)

ps. Vähän kyllä harmittaa tämän lakon päättyminen, sillä lakko on sujunut helposti ja hienosti.

maanantai 3. lokakuuta 2011

33/91.

Yli kuukausi ilman karkkia! Huikea fiilis? No, ei ihan. Paino on noussut varmaan pari kiloa (vaaka rikki, mutta farkut kiristää) ja olo on lähes yhtä nuutunut ja "tukkoinen" kuin karkkia syödessäkin. Osa syy tähän ei-niin-loistavaan oloon on varmasti tappajaflunssa, jota olen viimeisen viikon potenut, samoin siitä johtuva totaalinen liikkumattomuus. Nyt flunssa on onneksi (suurin piirtein) takana päin ja olen into piukeana palaamassa kuntosalille ja jumppatunneille. Juoksukengätkin polttelevat tuolla kaapissa pitkästä aikaa.. Suurin syy tähän painavampaan ja väsyneeseen oloon on kuitenkin se, että olen karkin puutteessa syönyt muita herkkuja joka päivä. En syö herkkuja enää samalla tahdilla kuin alkuvuodesta, mutta en silti muista kovinkaan montaa herkutonta päivää viime kuukausilta. Nyt on aika ryhdistäytyä!
Lokakuun ajan myös herkut ovat pannassa, poikkeuksena lauantai. Lauantaisin saan syödä pullaa, lettua, jäätelöä tai marenkia (joka ei ole karkkia, muistutus eräälle), muut päivät joudun sinnittelemään ilman makeaa suuhunpantavaa. Auts! Miksi elämä täytyykään tehdä näin vaikeaksi..

torstai 29. syyskuuta 2011

29/91.

Olen flunssassa. Saako silloin luistaa karkkilakosta? Karkilla kun on flunssaan parantava vaikutus. Tieteellistä tutkimustulosta en voi asiasta esittää, mutta parantava vaikutus on todettu pitkässä, laajamittaisessa empiirisessä tutkimuksessa (lähipiirissäni). Paras flunssalääkehän on sohva+dvd-/leffamaraton + tee + viltti + villasukat + karkkipussi. Täytyykö mun nyt yrittää selvitä flunssasta ilman karkkia? Ja saako käyttää esim. Mynthoneita vai onko ne karkkia?

maanantai 26. syyskuuta 2011

26/91.

Ei tästä nyt tule yhtään mitään. Karkinhimo on riivannut jo monta päivää. Tämä on tuskaisaa.

Eilen karkinhimo ei lievittynyt millään, mutta onneksi lapsokainen ratkaisi asian niin, etten joutunut yömyöhällä hakea ABC:ltä karkkia. Lapsi heräsi nimittäin yöuniltaan joskus kymmenen jälkeen ja päätti, ettei hän tahdo nukkua enää ilman äitiä. Nukutin lapsen moneen kertaan ja heti, kun yritin lähteä hänen luotaan pois, hän heräsi. Niinpä lopulta luovutin ja menin itsekin nukkumaan. Ainakin pääsen karkinhimosta eroon, ajattelin.

Aamulla karkinhimo oli tiessään, mutta tämän päivän aikana se on koko ajan voimistunut. Nyt haluaisin kovia salmiakkeja ja tummaa suklaata. Meillä on jääkaapissa muutama pala leipomuksista yli jäänyttä tummaa suklaata (edelleen, terveisiä vain miehelle joka on luvannut syödä ne sieltä minua kiusaamasta) ja äsken oli todella lähellä etten avannut jääkaappia ja napannut suklaata suuhuni. Inhottava inhottava inhottava karkinhimo!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

25/91.

Herätessäni aamulla luulin näkeväni All Sorts-englanninlakupussin killuvan naamani yläpuolella. Siitä saakka olen himoinnut kyseistä pussia. Sitten radiossa mainostettiin TV-Mixiä ja nyt himoitsen sitäkin. Illalla on pakko saada englanninlakuja tai tulee Suuri Kiukku. Tiedän sen, sillä se on jo aistittavissa. Mutta samanaikaisesti tiedän, että en voi retkahtaa nyt. Olen selvittänyt kolmen kuukauden karkkilakostani jo lähes kolmasosan - nyt ei enää voi luovuttaa.

torstai 22. syyskuuta 2011

22/91.

Nyt tekee mieli karkkia. Aivan sairaasti. Apuaapuaapuaa.


Näin karkinhimoisena ei tule mieleen yhtäkään niistä asioista, joita listasin makeanhimon varalle. Onneksi on tämä blogi niin pystyin lunttaamaan täältä. Listassa on kuitenkin yksi ongelma: se ei toimi. Juon jo teetä. En voi lähteä salille, sillä olin jo pumpissa. En voi jatkaa villapaita-projektia, sillä askartelin äsken tapettiliisterin kera ja se kuivatti kädet niin, että jo ajatus langasta koskemassa ihoon sattuu. En voi lukea hyvää lehteä, sillä kirjoitan blogia. Sitä paitsi vaikka lehtikori on täynnä lehtiä, niistä yksikään ei juuri nyt tällä hetkellä kiinnosta. Jäätelöä ei tee yhtään mieli ja muuta makeaa meillä ei ole. Paitsi tummaa suklaata ja Fazerin ananaskarkkeja, asia josta voisin kiukutella miehelleni jos jaksaisin. Törkeää, ettei hän ole syönyt niitä kaapeista pois toistuvista pyynnöistä huolimatta. Kyllähän nyt sen verran pitäisi toista tukea karkkilakossa, että auttaisi tyhjäämään kaapeista loput karkit pois. Eikö vaan?

Niin, lista ei siis toimi. Yritän kuitenkin selviytyä, sillä en voi nyt retkahtaa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

20/91.

Mihin nämä päivät oikein hujahtaa, kun en muka ole yli viikkoon päivittänyt blogia?! Muutamana päivänä olen ollut pienoisen karkinhimon kourissa, mutta olen selviytynyt siitä kuitenkin melko helposti. Esimerkiksi tapettien repiminen helpottaa kummasti karkinhimoa.

Tänään oli ostettava jogurttirusinoita väsymyksen, nälän ja makeanhimon taltuttamiseen. Ja ennen kuin joku väittää jogurttirusinoiden olevan karkkia niin muistutan, että karkkilakko koskee karkkihyllyn antimia. Jogurttirusinat ovat siis sallittuja (mutta suklaarusinat eivät).

Vielä Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta-kirjasta.. Kirjan lopussa on liite, johon voi kirjoittaa vaihtoehtoisia puuhia makeanhimon varalle. Olen nyt yrittänyt keksiä tekemistä, joka ehkä voisi helpottaa tuskaani karkinhimon iskiessä. Mitään kovin innovatiivista en ole keksinyt. Lista on tällä hetkellä tällainen:
- käperry sohvalle lukemaan hyvää lehteä
- juo teetä
- lähde salille
- jatka villapaita-projektia (Kudon miehelle villapaitaa. Se ei tule valmistumaan ikinä, koska joudun purkamaan sitä koko ajan.)
- hädän hetkellä syö jäätelöä tai muuta karkitonta makeaa
(-kiukuttele miehelle)

Jos jollain teistä on hyvä kikka makeanhimon varalle, niin jaa se meidän kanssamme!

Loppuun vielä totean, että lupaan päivittää blogia useammin. Remontti ja kodin laitto vain tuntuvat imevän kaiken ylimääräisen energian ja ajan. Eilen ompelin koko illan verhoja, tänään verhoilin yhtä vanhaa nojatuolia uudelleen - ei mikään kaikkein nopein ja helpoin homma. Mutta pitää ainakin ajatukset pois karkista.

lauantai 10. syyskuuta 2011

10/91.

Kävin eilen illalla bodypumpissa, puuh. Treenin jälkeen, takapuoleni iskeytyessä auton penkkiin, iski ensimmäinen karkinhimo. Pystyin ajattelemaan vain irttareita, irttareita, irttareita. Join sitten heti autossa Gainomax Recoveryn ja kotona istahdin heti ruokapöytään. Ruokailun jälkeen vedin puutarhahanskat käteen ja lähdin pihalle tekemään syyskukkaistutuksia. Ja tadaa, karkinhimo oli tiessään! Mahtavaa. :)

Sitten siihen Irti makeanhimosta-kirjaan. Kirjassa on niin paljon hyödyllistä tekstiä, että en edes yritä jakaa sitä kaikkea kanssanne tänään, vaan pikkuhiljaa tässä lähipäivien aikana. Enkä tietenkään kirjoita ihan koko kirjaa tänne blogiini, luulen ettei kirjailija oikein arvostaisi sitä. ;) Kursivoidut tekstit ovat suoria lainauksia kirjasta.

Kirjan alussa kerrotaa kannustavasti, että syöminen on pitkälti psykologiaa, minkä takia makeanhimosta irtautumiseen tarvitaan ennen kaikkea tietoa. Ne, joilla on riittävästi tietoa, onnistuvat parhaiten. Siispä tietoa tankkaamaan. Kirjassa kerrotaan myös, että makean himoitsemisesta voi siirtyä hallittuun makeansyömiseen, joka on miellyttävää jo pelkästään siitä syystä, että silloin voi itse vaikuttaa siihen, mitä syö ja milloin syö. Makeanhimoisella tunne on päinvastainen; tuntuu, että makea hallitsee kaikkea, sitä tekee mieli liian usein ja sitä pitäisi saada yhä enemmän. Syöminen on kontrolloimatonta. Ihanaa, Pirjo Saarnia (itsekin entinen makeanhimoaja) tuntuu oikeasti ymmärtävän miten piinaavaa makeanhimo on. Kirja tuntuu ymmärtävän, miltä minusta tuntuu ja siksi se tuntuu lupaavammalta kuin en-ikinä-ole-herkutellut-ravitsemusterapeuttien vinkit.

Saarnia muistuttaa, että aina kun halutaan muuttaa opittuja tottumuksia ja pitkään vallinneita elämäntapoja, tarvitaan vahva motivaatio. --- Jotkut ihmiset tarvitsevat pitkän "kypsyttelyvaiheen ---.  Jep, pitkän kypsyttelyvaiheen minäkin taisin tarvita! Kirjassa ymmärretään myös se, että vaikka tahtoo irti makeanhimosta, samalla ei haluaisikaan luopua siitä tutusta, jokapäiväisestä herkuttelusta. Siksi --- on tärkeää miettiä, miksi käyttäytyy näin. Miksi syön näin paljon makeaa? Onko makea ollut jo pienestä lähtien lohduke? Syönko siksi, koska ei ole mitään muuta tekemistä? Onko makealla herkuttelu totuttu tapa, jota toteutan päivittäin samaan aikaan? Vai enkö tiedä syytä makeanhimooni? Oma herkutteluni on todellakin totuttu tapa, mutta samalla karkki/muu makea toimii lohdukkeena, viihdykkeenä ja ajanvietteenä. Ja tietysti paikkaan makeansyönnillä nälkääni, kun en "ehdi" syödä.

Parhaiten makeanhimosta pääsee eroon, kun etenee asteittain ja kun syömisen tilalle tulee jotain muuta. On hyvin tärkeää, että tilalle tulee tosiaan jotain uutta: ei vain oteta, vaan myös annetaan. Uuden saaminen tavallaan täyttää tyhjiön, jonka makealla herkuttelu aiemmin täytti. Minulla talon remontointi/sisustus-projekti toimivat tänä uutena juttuna. Ehkä.

Kirjan alku on siis, kuten olen jo monesti todennut, todella lupaava. Kirja tuntuu ymmärtävän minua ja antaa juuri minulle sopivia neuvoja. Se valaa minuun toivoa: pystyn tähän!

torstai 8. syyskuuta 2011

8/91.

Selailin hiukan Pirkko Saarnian Irti makeanhimosta -kirjaa, se vaikuttaa ihan lupaavalta! Palaan nyt kirjan pariin ja jos saan sieltä vinkkejä tai apua karkinhimooni niin kerron ne teillekin.


ps. Tullessani tänne blogiini iski pienen pieni karkinhimo, tai oikeastaan vain hetkellinen ajatus karkista. Syypää: nuo punssinapit tuossa blogin nimen taustalla. Äh!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

7/91. Viikko siis takana!

Olen ollut viikon ilman karkkia. Huh! Oletin, että ensimmäiset päivät tai ensimmäinen viikko olisivat ne vaikeimmat (kuten yleensä), mutta nyt en ole tosiaan edes kaivannut karkkia. Odotan koko ajan kasvavan kauhun kanssa ensimmäistä karkinhimoani, sillä sen täytyy olla aikamoinen. Se on varmaan niin voimakas, että kiristelen hampaitani, hypin tasajalkaa, juoksen ympäri korttelia ja seison päälläni enkä silti saa tuskaa poistumaan. Ja samalla kun odotan sitä ensimmäistä karkinhimoa, toivon, ettei sellaista tulekaan vaan onnistuin eroamaan karkista näin kivuttomasti. Hah, tuskinpa vain.

Kävin tänään pikaisesti kaupassa ja karkkihyllyn ohi kävellessäni minut valtasi outo tunne. Vilkaisin (vahingossa) karkkihyllylle päin ja näin kaikkia herkullisia karkkeja, mutta tiesin myös, että ne eivät nyt ole minua varten. Aikaisemmin karkkihyllyn nähdessäni alan automaattisesti himoita karkkia ja minut valtaa lapsellinen mutkumähaluuuuun-kiukku, jos en silloin saa karkkia. Nyt pystyin tyynesti ohittaa karkit ilman minkäänlaista mielitekoa vaan suhtauduin hyllyyn samalla tavalla kuin esimerkiksi autotarvikehyllyyn: siinä se olla nököttää, mutta minua se ei kiinnosta. Karkkivalikoiman ohitettuani minut valtasi tyyni, kypsä, aikuinen olo sekä voitonriemuinen, kaikkivoipa fiilis: minä voin elää ilman karkkia. Minä en tarvitse karkkia.

Kummallista muuten, miten tunnen (tai siis hetkellisesti tunsin) itseni aikuisemmaksi, kun en syö karkkia. Eihän karkinsyönti tai karkittomuus ole mikään aikuisuuden mittari. Tunnen monenikäisiä "ihan oikeita aikuisia", joilla on karkkiaddiktio. En voi käsittää, miksi siis olisin muka jollain tavalla kypsempi jos (kun) voin elää karkitta.

tiistai 6. syyskuuta 2011

6/91 (jo!).

Tuoreena omakotitalon omistajana uskallan sanoa, että tämä sadonkorjuuaika on aika kiireistä ja työntäyteistä (mutta ihanaa). Sadonkorjuun aikaan onkin hyvä aloittaa karkkilakko, sillä silloin a) kotona on muitakin herkkuja kuin karkkia (meidän tapauksessa lähinnä tuoreita luumuja ja omenapiirakkaa) ja b) kun viettää kaikki illat hilloja keitellen, ei ehdi ehdi edes istua sohvalle, saati sitten kaivata karkkipussia. Suosittelen siis kaikille karkkiaddikteille omakotitalon ostoa. ;) Myös talvi voisi olla aika hyvä aika karkkilakolle, sillä aamut, päivät ja illat menevät varmaan lumitöissä (toivottavasti ei myös vesiputkia sulatellessa). Tämän ei sitten ole tarkoitus olla valitus, sillä tiesin omakotitalon teettävän paljon työtä ja ainakin tähän asti olen todellakin nauttinut tästä puuhastelusta.

Lainasin kirjastosta kaksi kirjaa, joissa käsitellään makeanhimoa ja neuvotaan kuinka siitä pääsee eroon. Tarkoitus olisi vähän selailla niitä tässä joku ilta, jos vaikka kirjoista nousisi vinkkejä tai mielenkiintoisia ajatuksia karkkilakon suhteen. Toisen kirjoista, Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta, olen lukenut muutama vuosi sitten ja silloin kirja oli minulle aivan turha. Ajattelin kuitenkin antaa kirjalle uuden mahdollisuuden nyt, kun tahdon ihan oikeasti irti makeanhimosta. Katostaan mikä on tuomioni. :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

4/91.

Ensimmäinen karkiton viikonloppu on pian ohi ja selvisin siitä kunnialla. Hyvä minä! En edes herkutellut mitenkään ylenmäärin (vain vähän jäätelöä ja aika paljon täytekakkua) eikä tullut yhtäkään karkkikiukkua tai oikeastaan edes karkinhimoa. Kumma juttu. Tässähän pian tuudittautuu luulemaan, että karkkilakko sujuu jatkossakin yhtä kivuttomasti ja helposti. Puuh puuh pois sellaiset luulot. Kyllä tässä lakossa tulee vielä tiukkoja paikkoja, mutta toivottavasti ei ihan niin tsein kuin alkuvuoden lakkoilussa.

perjantai 2. syyskuuta 2011

2/91.

Jo lähes kaksi päivää ilman karkkia! Yllättävän helppoa on tänäänkin ollut, vaikka tänään onkin ollut aika kamala päivä ja välillä on sen takia tehnyt mieli herkkuja. Huomenna ollaan menossa Ikeassa käymään, siellä voikin olla hankalaa, koska tykkään ehkä kaikista Ikean karkeista. No, kyllä mä selviän. :)

Eri ihmisillä on eri käsitys siitä, mikä on karkkia enkä tahdo kuulla jotain syötyäni, että "tuohan on karkkia, mites se sun karkkilakko..?" Niinpä tein karkkilakolleni yhden yksinkertaisen säännön, josta ei poiketa: en syö mitään mitä löytyy karkkihyllyltä - paitsi purkkaa. Saan siis syödä Fanipaloja, lakritsijäätelöä, marenkeja, pähkinävoita.. Mutta en saa syödä Jumbo Remix-pussia, vaikka sellaisia olisi yksi lavallinen hevi-osaston vieressä (kuten meidän vakiokaupassa on), sillä Jumbo Remix löytyy myös karkkihyllystä. Eikö ole aika helppo ja selkeä sääntö? Voisin kyllä lisätä vielä sellaisen, että myöskään en saa syödä niitä jäätelöitä, joita kutsun jäädytetyiksi suklaapatukoiksi eli esimerkiksi Mars-jäätelöpatukkaa.

torstai 1. syyskuuta 2011

illan tuntoja.

Karkkilakon ensimmäinen päivä on mennyt yllättävän kivuttomasti. Muutaman kerran olen meinannut vahingossa nakata suuhuni vaahtokarkin, sillä meillä on niitä keittiössä purkissa, mutta onneksi olen ajoissa muistanut lakkoiluni. Miehen täytyy kai tyhjentää vaahtisjemma (samoin kuin peltinen ananaskarkkipurkki) ennen kuin minulle iskee ensimmäinen kova karkinhimo.

Nyt illalla tekee vähän mieli karkkia, koska en ole ehtinyt tehdä iltapalaa. Nälkäkarkinhimo siis. Ja kun haukottelin, suuhuni tuli After Eightin maku. Hmm..? Mutta joo, ainakin päivän selviän karkitta helposti. Jes! Täytyy ottaa vain jokainen päivä yksittäisenä haasteena eikä ajatella sitä, että seuraavakin päivä (samoin sitä seuraava ja sitäkin seuraava ja...) pitää elää ilman karkkia. Eli jatkossa joka aamu aion päättää: tänään en syö karkkia ja keskityn vain siihen päätökseen enkä mieti karkkilakkoa kokonaisuutena.

Ai niin. Karkkilakon selviytymissuunnitelma alkaa muodostua. Olen varannut itselleni paljon puuhaa (verhojen ompelua, tapetointia, puulattian hiontaa & maalaamista, hillojen & mehujen tekoa, villapaidan neulomista jne.) ja huomenna ostan pakkaseen hätävaraksi (lakritsi)jäätelöä. Jotain muutakin "selviytymisstrategioita" (eli ihan normaaleja juttuja) olin suunnitellut, mutta unohdin ne jo! :D

positiivisuutta.

Karkkilakko alkoi jo kaksitoista tuntia sitten ja olen edelleen hengissä. Olen tänään myös positiivisen ajattelun mestari. Sen sijaan, että voivottelisin kuinka joudun olla kolme kuukautta ilman karkkia, ajattelen näin: enää yhdeksänkymmentäyksi päivää ja sitten saan taas karkkia. Helppoa!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

it's the final countdown..

Huomenna se alkaa..  Mutta sitä ennen syön viimeiset karkkini. Pantterit ja vanhat autot odottavat jo kaapissa.

tiistai 30. elokuuta 2011

hui!

Huomenna on viimeinen päivä, jolloin saan syödä karkkia. Sitten alkaa pitkä (piiiiitkä) kolmen kuukauden taistelu irti karkista. Hui! Olen oikeasti todella motivoitunut onnistumaan, mutta pelottaa hiukan, että miten tästä selviän. Koko vuosi on kuitenkin ollut yhtä karkkilakko-repsahdus-karkkilakko-repsahdus-kierrettä. Nyt ei tule repsahdusta, piste.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

yksivuotissynttäreiden jälkeinen ähky.

Meillä pidettiin tänään yksivuotissynttärit suvulle ja muulle asiaankuuluvalle juhlaväelle. Kakkuja jäi sen verran yli (tein kaksi erilaista), että minun ei varmaan tarvitse alkuviikon aikana haaveilla muusta makeasta. Harmi, sillä karkkilakkoa ennen olisin halunnut vielä kuitenkin muutaman pussin ahmia. Eikun siis nautiskella. ;)

Kyselyn tulos on ainakin tällä hetkellä aika selvä: suurin osa on sitä mieltä, että kannattaisi vähentää karkinsyöntiä jo nyt ennen lakkoa ja siten totuttaa elimistö vähäsokerisempaan elämään. Taidanpa yrittää noudattaa tätä vaihtoehtoa, tosin nuo jääkaapissa kököttävät kakut voivat vähän sekoittaa suunnitelmia. :)

ps. Olen selvinnyt viikonlopusta ilman karkkia! Tai siis, kyllähän minä perjantaina tyhjensin irttaripussin, mutta tässä tarkoitan nyt viikonlopulla lauantaita ja sunnuntaita. Ehkä pientä totuuden kaunistelua?

perjantai 26. elokuuta 2011

apua!

Viimeiset päivät ennen "finaalikarkkilakkoa" ovat käsillä. Olen äärettömän motivoitunut tulevaan karkkilakkoon ja olen päättänyt, että nyt onnistun. Karkkilakko siis alkaa syyskuun ensimmäinen päivä ja loppuu marraskuun viimeisenä päivänä. Kolme kuukautta. Yhdeksänkymmentäyksi päivää. Ja minä, karkkiaddikti, aion pystyä siihen.

Karkkilakon alkuun on viisi päivää (jos tätä perjantai-iltaa ei laske mukaan) ja minä yritän kuumeisesti miettiä, mikä olisi paras tapa valmistautua siihen. Kannattaako viikonlopun ja alkuviikon aikana vetää karkkiöverit, jotta karkkilakon alkaessa karkkia ei tee todellakaan mieli? Vai kannattaako syödä karkkia kohtuullisesti, nautiskellen, jotta syyskuun ekana voin sanoa karkille: "Kiitos näistä viime päivistä, ystäväni ja näkemiin. Tapaamme jälleen joulukuussa. Olet ihana." Vai kannattaisiko tehdä pehmeä lasku karkkilakkoon vähentämällä karkkimäärää pikkuhiljaa näiden viiden päivän aikana? En ihan oikeasti tiedä mitä minun kannattaisi tehdä ja siksi pyydänkin apua teiltä, hyvät lukijat. Tuossa vieressä on (tai ainakin pitäisi olla) gallup, jossa voitte yhdellä napinpainalluksella kertoa mielipiteenne asiaan. Pyydän, auttakaa minua päättämään mikä olisi paras vaihtoehto! Ja jos jollain on joku parempi ajatus niin otan sen ilolla vastaan.

Mukavaa perjantai-iltaa toivottaa remonttireiska (toinen käsi karkkipussissa, toinen maalipensselin varressa).

torstai 25. elokuuta 2011

väsytystaistelun häviäjä.

Viime yö oli ihan kamala. Remonttihommat venyivät aika pitkään puolen yön jälkeen ja sitten kun vihdoin pääsin nukkumaan, en oikein saanutkaan nukuttua. Aamulla olin sitten väsyneempi kuin aikoihin ja tiesin, että tästä päivästä tulee hankala. Kävin aamupäivällä bodupumpissa ja jo sen jälkeen ajatus karkista hiipi mieleeni. Tankkasin kehooni energiaa palautusjuoman ja ruoan muodossa ja hoin itselleni, että mieliteko karkkia kohtaan johtuu vain väsymyksestä. Koko päivän olen haikaillut karkin perään, mutta olen saanut tsempattua itseäni ihmeellisen hyvin. Kävin lapsen kanssa puistossa ja otin lompakon mukaan varmuuden vuoksi, mutta en antanut itselleni lupaa mennä ostamaan karkkia. Olin jo vähän ylpeä itsestäni tai siis siitä, kuinka olen torjunut karkin kutsun. Sitten mies tuli kotiin ja lähdimme rautakauppaan. Siellä mainitsin ilmoitusluonteisesti, että kotimatkalla täytyy pysähtyä kaupassa ostamassa karkkia. Kokeilin vain kepillä jäätä, en edes himoinnut karkkia oikeasti kovin paljoa. Toivoin, että mies olisi kieltäytynyt, mutta hän myöntyikin heti. Höh! Kaupassa en sitten osannut päättää mitä karkkia tahtoisin (salmiakkia? lakua? aarrearkku?), joten päädyin ostamaan kaksi pussia (Salta Bilareita ja Pandan Natural-lakuja). Se tuntuu pöyristyttävältä ja ehkä vähän ällöttävältä, mutta oikeasti söin nyt vähemmän karkkia kuin olisin syönyt, jos olisin ostanut esimerkiksi jonkin Jumbo-pussin. Ja tällä kertaa selvisin karkinsyönnistä ilman pahaa oloa!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

täällä taas!

Huh, nyt toimii netti täällä uudessa kodissakin. On muuten yllättävän vaikeaa nykypäivänä olla ilman nettiä! Sen lisäksi, että en päässyt kirjoittamaan blogia tai piipahtamaan facebookissa (okei, siellä kävin kännykällä - dna muistaa varmasti mua hetken kuluttua kivalla pikku laskulla..), jouduin kärvistelemään ilman reittiopasta, nettipankkia ja kaikentietävää googlea. Kääk!

Muuton ja remontoinnin tiimellyksessä karkinhimo on ollut aaltoileva. Aina silloin, kun unohtaa syödä, iskee hirmuinen karkkihimo. Ja kun rankan päivän jälkeen takapuoli iskeytyy sohvaan, samalla aivoihin syöpyy ajatus: karkki kruunaisi tämän pienen lepohetken. Mutta jos ruoka-ajat ovat säännölliset ja kaiken lapsenhoidolta ja leikitykseltä irtoavan ajan käyttää vadelmien poimimiseen, tapetin repimiseen, muuttolaatikkojen siirtelyyn ja maalaamiseen niin ei ehdi ajatella karkkia eikä sitä sitten tee niin mielikään. Siksi olenkin nyt aika positiivisin mielin aloittamassa syyskuun alun karkkilakkoa. Nyt aion onnistua, ihan varmasti!

Ostin viime viikolla Citymarketista Candyking-irttiksiä, kun olivat tarjouksessa. (Pakkohan niitä silloin on ostaa!) Niitä mussuttaessani yritin keskittyä nauttimaan siitä mausta, pelkän ahmimisen sijaan. Mitä kävi? Paha olo tuli aiemmin kuin ennen! En tiedä johtuiko se siitä, että osasin nauttia niistä eri tavalla kuin ennen vai siitä, että karkinsietokykyni on laskenut tässä on/off-suhteessa. Hmm.. Positiiivinen juttu se silti oli, että ei enää voinutkaan syödä puolta kiloa nameja yhdellä istumalla.

ps. Lapsokainen täytti eilen vuoden. Olen siis taaperon äiti. Nyyh ja ihanaa.
Taaperon äitinä karkit pitää syödä piilossa tai nukkumaanmenoajan jälkeen, sen opin jo. Söin nameja sohvalla lapsen touhutessa lattialla. Yhtäkkiä lapsi tajusi karkkipussin ja sitten karkinsyönnistä ei tullut enää mitään. Pienokainen kiipesi koko ajan sohvalle ja tavoitteli karkkipussia käsiinsä. Pari kertaa äidin huomio herpaantui ja lapsi puristi nyrkissään muutamaa karkkia. Lopulta kysyin mieheltäni, voinko antaa lapsen maistaa karkkia, sellaista äärettömän vahvaa, väkevää salmiakkipääkalloa. Mies antoi luvan ja lapsi sai karkin suuhunsa. Suunnitelmani kuitenkin petti, sillä yök-reaktion sijaan lapsi totesi hullaantuneenta "mammam" ja tavoitteli kahta kauheammin karkkipussia luokseen. Hmm, keneltäköhön on tuon karkinhimon perinyt..

keskiviikko 10. elokuuta 2011

hetki hiljaisuutta.

Olen elänyt nettipimennossa jo lähes viikon enkä ole edes saanut tiedotettua asiasta, sillä viime viikonloppuksi suunniteltu muutto tapahtuikin pari päivää suunniteltua aiemmin ja yhtäkkiä olinkin ilman nettiä. Uuden netin saamme vasta kuun lopussa, joten blogi pysyy vielä hetken hiljaisena. Älkää silti kaikki lukijat karatko kokonaan pois!

Koko muutto on sujunut karkin voimalla. Olemme unohtaneet syödä, unohtaneet käydä kaupassa, unohtaneet tehdä ruokaa. Sitten nälkään ja energiavajeeseen syödään karkkia. Seuraus? Selluliittia, finnejä, ihmeellistä voimattomuutta ja väsyneisyyttä. Voi että, kuinka hyvää tuo karkki tekee kropalle.. Motivaatio syyskuun karkkilakkoon alkaa olla jo kohdillaan!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

yök.

Olen himoinnut noin viikon ajan Jumbo TuttiFrutti-pussia ja tänään sitten sallin sellaisen itselleni muuttourakan evääksi. (Huono teko syy herkutella, tiedän kyllä.) Ahmin karkkeja kovaa vauhtia, vaikka ne eivät edes maistuneet kovin hyviltä. Karkki ei maistu oikeasti, mutta silti sitä on pakko syödä. Järjetöntä. Ja sitten on paha olo loppuillan ja vähän morkkiskin.

Syyskuun alussa aloitan viimeisen kerran karkkilakon ja jos en onnistu olemaan karkitta edes kuukautta niin sitten.. no, en tiedä mitä sitten. Ehkä luovutan ja muutan sohvalle syömään karkkia täyspäiväisesti. Mutta syyskyyssa siis viimeinen yritys.

maanantai 1. elokuuta 2011

terveisiä sohvalta.

Lidlin Milk Chocolate Peanuts-karkit on hyviä! :)

vahva ja heikko.

Viime viikolla tuli sitten herkuteltua karkilla oikein olan takaa. Syömäni karkkimäärä ei oikeastaan ollut edes kovin suuri, mutta sillä ei ole mitään väliä. Söin lähes joka arkipäivä karkkia ja se harmittaa. Loppuviikolla päätin sitten tsempata ja onnistuinkin siinä yllättäen. Torstaina ja perjantaina himoitsin Jumbo TuttiFrutti-pussia (haaveilen sellaisesta juuri nytkin), mutta en yksinkertaisesti antanut itselleni lupaa ostaa sellaista ja onnistuin jopa sulkemaan karkinhimon aika hyvin pois mielestäni. Turha sitä on miettiä, kun sille ei mitään voi tehdä. Eikö niin? Lauantaina totesin miehelleni kaupassa, että "no kai sitä sitten voisi pienen karkkipussin ottaa", aivan kuin se olisi ollut hänen ideansa vaikka itse sitä ajattelin. Mies vaan pyöräytti silmiä ja leikki, ettei kuullut mitä sanoin. Törkeetä! No, hänen kävellessään kassoille minä poikkesinkin karkkihyllylle. Ajattelin nappaavani pikaisesti jonkun karkkipussin ja palaavani kassajonoon ennen kuin hän huomaakaan minun poissaoloni. Sitten olisin ujuttanut karkkipussin kassahihnalle muiden ostosten sekaan ja mies olisi huomannut karkit vasta kotona. Suunnitelma oli hyvä, mutta karkkihyllyllä kohtasin uuden ja yllättävän ongelman. Minun ei tehnytkään mieli karkkia. Seisoin kaikkien niiden karkkipussien edessä hämmentyneenä ja yritin etsiä edes yhtä pussia, joka kutsuisi minua. Sellaista ei löytynyt. Havahduin siihen, kun mies seisoi selkäni takana. Totesin järkyttyneenä, ettei tee mieli karkkia ja käänsin selkäni karkkeja notkuvalle hyllylle. Siis mitä ihmettä!?

No, onneksi sunnuntai korjasi tämän tilapäisen mielenhäiriöni. Menin kuntosalilta suoraan vanhemmilleni nälkäisenä ja tein siellä terveellisen välipalan. Hah! Menittekö halpaan? En todellakaan tehnyt terveellistä välipalaa vaan söin sinne jättämäni suklaavohvelikeksipaketin tyhjäksi, kaivelin kaappia kunnes löysin äidin salmiakkikätkön ja sitten söin vielä pussillisen ihanaa, tuoretta lakritsia. Sen jälkeen lähdimmekin anoppini syntymäpäiville, jossa sai kakkua. Kuntosalitreenin aiheuttama kalorivaje on siis nyt korjattu.

Ai niin.. Olen huomannut itsessäni ajatusmallin, jota en oikein tajua. Kun kerran repsahdan herkuttelemaan, heitän samantien kirveen kaivoon ja syön seuraavan viikon ihan kamalan paljon herkkuja. Ajattelen, että eihän sillä nyt enää ole mitään väliä, kun herkuttelin jo. Oikeastihan fiksua olisi sallia pienet repsahdukset ja ajatella niin, että tänään herkuttelin, huomenna syön siis kevyemmin. Minun mallini on kuitenkin: tänään herkuttelin, huomenna siis jatkan herkuttelua. Pähkähullua! Onkohan tämä jonkin sortin syömis-/ahmimishäiriö. :|

torstai 28. heinäkuuta 2011

karkkipäiv(i)ä.

Maanantai oli karkkipäivä.
Tiistai oli karkkipäivä.
Keskiviikko oli karkkipäivä.
Torstai ei toivottavasti ole karkkipäivä.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

voi masennus.

Oon koko viikonlopun herkutellut, myös karkeilla. Perjantaisten elokuvakarkkien lisäksi söin m&m's-namuja, koska Prismassa oli kaksi pussia yhden hinnalla ja mies osti niitä ja minäkin sitten sorruin "vähän maistelemaan".
Voi hemmetti.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

tunnustuksia.

Pieniä hetkiä-blogin kirjoittaja Maya haastoi minut kertomaan itsestäni kahdeksan asiaa. Tämän tehtyäni  ja pitää laittaa pokaali kiertämään eli haastaa joku toinen blogi mukaan.

Sain hetki sitten toisenkin haasteen ja kerroin itsestäni seitsemän asiaa, mutta ei se mitään. Kyllähän niitä tunnustuksia löytyy. Kas näin:

~ Ensimmäinen asia: Kävin tänään katsomassa viimeisen Harry Potter-leffan mieheni kanssa (juhlistimme 10 v. kestänyttä yhdessäoloa) ja ostimme leffaevääksi popcornia, limua ja.. jumbopussin karkkia. Tekosyynä se, että "harvoin me tullaan juhlimaan meidän kymmenvuotispäivää".

~ Toinen asia: Tahtoisin lukea paljon kirjoja ja pidän listaa kaikista kirjoista jotka tahdoisin lukea. En kuitenkaan ehdi, sillä jumitun iltaisin surffailemaan facebookiin..

~ Kolmas asia: ..ja silloin kun tartun kirjaan, useimmiten käteen sattuu joku kevyt hömppäpokkari. Ja mielellään englannin- tai ruotsinkielellä.

~ Neljäs asia: Minua kiukuttaa maailmassa eniten ihmisten turha valitus, omanapaisuus ja kiittämättömyys. Toki sorrun itsekin tällaiseen ja tämä blogihan on pelkkää omanapaista valitusta karkinsyönnistä, mutta silti. :)

~ Viides asia: Rakastan kaikkea kaunista ja ihanaa. Tästä syystä tahtoisin oppia leipomaan täydellisiä macaron-leivoksia ja kuppikakkuja.

~ Kuudes asia: Rakastan myös myöhäistä yötä ja varhaista aamua, etenkin loppukesällä ja syksyllä. Sitä raikasta ilmaa, pimeyttä, tyhjiä katuja, valojen loistetta..

~ Seitsemäs asia: Olen todella malttamaton ihminen. Siksi olenkin jo suunnitellut uuden (vanhan) talomme sisustuksen lähes valmiiksi, vaikka emme edes ole muuttaneet vielä ja ennen sisustusta siellä pitää tehdä paljon remonttia.

~ Kahdeksas asia: Kirjoitan kolumnia uuteen Easy-nimiseen lehteen. Olen siis melkein kuin Carrie Bradshaw. Haha ha.

Jeah, keksin kahdeksan asiaa ja ansaitsen hienon pokaalin. Ta-ta-daa-da-daa.

pokaali tunnustuksista.


Haastan Jannin Ihanasti sanottu-blogista ja Riikan Kotiäidin blogista. Toivon villejä tunnustuksia! ;)

tiistai 19. heinäkuuta 2011

ei hierontaa tälle tyypille.

Maistoin sitten perjantaina muutaman karkin. Hyvä tarkoitukseni oli nauttia maailman parhaasta tv-sarjasta (Gilmoren tytöt) ja nautiskella samalla muutama Alku-karkki. Otin lasipurkillisen karkkeja viereeni ja aloitin. Kymmenen minuutin kohdalla mies laski karkkipaperit ja sanoi, että minun pitää hidastaa tahtia. Olin syönyt kymmenen karkkia kymmenessä minuutissa. Hidastin tahtia hetkeksi, mutta sarjan loputtua vieressäni oli armottoman suuri keko tyhjiä karkkipapereita. Ja seuraavina päivinä napsin Alku-karkkeja (ja muutaman m&m'sin miehen pussista), kunnes tänään karkit onneksi loppuivat. Johtopäätös: kun taas pääsin karkin makuun, en pysy karkkikätköistä poissa. Ei karkkia tähän taloon, jos tahdon olla karkitta. Piste.

Ei harmita ihan hirveästi, sillä en ole kuitenkaan syönyt karkkia ihan hirveitä määriä ja tulipa (taas) testattua, että hillitty karkinsyönti ei vaan sovi minulle. Mutta menetin kuitenkin karkittoman kuukauden palkintoni eli hieronnan. Nyyh, se olisi tullut tarpeeseen.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

antakaa mulle karkkia.

Paperilla tämä viikko on ollut huikean hieno: olen viettänyt mukavan päivän Porvoossa erinomaisessa seurassa, olen ostanut omakotitalon, olen tallannut Tallinnan katuja, tavannut ystäviä jne. Todellisuudessa viikko on ollut täynnä veemäisiä ihmisiä (ei ystäviä, vaan ulkopuolisia), univelkaa, väsymystä, päänsärkyä, raivoa ja vaikka mitä. Kaiken kukkuraksi tunnen nyt syyllisyyttä siitä, että olen ollut naama nurinpäin koko viikon, vaikka olisi pitänyt olla superkiva viikko ja hymy kuin lottovoittajalla. Tuntuu hemmotellulta kakaralta, joka ei osaa olla mistään kiitollinen. Todellisuudessa muistelen lämmöllä ja ilolla noita viikon kivoja tapahtumia, mutta harmittelen silti viikon tyhmiä juttuja ja sitä, että viikosta jäi ei-niin-kovin-hyvä fiilis.

Tämän alkunarinan viesti oli se, että viikkoni on ollut hetkittäin aika rankka, tyhmä ja ärsyttävä ja siksi nyt tekee mieli karkkia. Karkinhimo on vaivannut ihan aamusta asti ja se on todella voimakas. Niin voimakas, että en suostuisi juuri nyt mennä kauppaan, sillä karkkihyllyn houkutus olisi liikaa. Toiset suuntaavat rankan viikon jälkeen baariin, minä tahtoisin suunnata karkkihyllylle. Voi kuinka houkuttelevalta tuntuukaan ajatus perjantai-illasta sohvan syleilyssä, käsi karkkipussissa.. Aah. Melkein jo annoin itselleni luvan sortua herkuttelemaan, mutta sitten tajusin etten yksinkertaisesti voi tehdä sitä. En tahdo enää harrastaa lohtusyömistä ja juuri sitähän tämäniltainen karkinmussutus olisi. Jos tahdon oikeasti eroon lohtusyömisestä (tai edes lohtukarkeista), minun täytyy löytää joku muu kanava jonka kautta pystyn purkaa pettymyksen, ärsyynnyksen ja muut negatiiviset tunteet. Niinpä yritän nyt miettiä mikä se kanava voisi olla. Ajattelin kokeilla kuntosalia. Odotan iltaa ja sitä, että saan vetää raivolla rankan salitreenin. Toivon sen auttavan. Ja jos salitreenin jälkeen negatiiviset tunteet ovat poissa, mutta karkinhimo tallella niin kuka ties voin salliakin itselleni pienen herkun. Täytyy kuitenkin olla tarkkana ja tiukkana: karkinhimon täytyy olla puhdasta karkinhimoa. Saattaisin nimittäin sortua myös palkintoherkutteluun tällaisen viikon jälkeen. On hyvin todennäköistä, että illalla päässäni on tämänkaltainen ajatus: "olen ollut jo melkein kaksi viikkoa karkitta ja eilenkin kestin todella reippaasti sen kun mies söi vieressä tuliaiseksi tuomiani M&M's-karkkeja. Niin ja Alku-karkitkin ovat saaneet olla lasipurkissa rauhassa, en ole edes meinannut syödä sellaista. Ja tänään sain harmituksen purettua salitreenillä sen sijaan, että olisin hukuttanut tunteeni karkkipussiin. Hyvä! Ja kaiken muun lisäksi ansaitsen karkkipussin ihan vain koska kestin rankan viikon ihan hyvin.".

No, yritän selviytyä viikonlopusta ilman karkkia (tai jättimäistä lastia muita herkkuja). Sen sijaan palkitsen itseni salitreenillä ja muistelemalla viikon ihania, mukavia ja hauskoja hetkiä teekupposen äärellä. Nyt pyykkivuoren kimppuun, puuh.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

jes!

Olen viettänyt jo vuorokauden samassa taloudessa Alku-karkkien kanssa enkä ole vielä syönyt yhtäkään! Vähänkö itsehillintäni on kehittynyt viime kuukausien aikana. Aivan huikeaa. Huomenna itsehillintää tulee treenattua lisää, sillä huomenna lähdemme odotetulle päivä Tallinnassa-reissulle.

Toinen huikea juttu on se, että ostimme tänään talon. Tilan. En vielä käsitä, että parin kuukauden päästä meillä on viidenkymmenen neliön sijasta neliöitä sata ja risat. Asuntolainakin tuplaantuu ja remontoitavaa riittää, mutta juuri nyt en jaksa ajatella niitä juttuja. Olen niin onnellinen.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

itsekidutusta.

Ostin Brunbergin tehtaanmyymälästä 800 g Alku-karkkeja, koska ajattelin että ne näyttäisi kivalta lasipurkissa keittiön hyllyssä. Niin näyttää, mutta ne myös herättää aikamoisen karkinhimon ja houkutuksen. Voi kuinka tyhmä, tyhmä, tyhmä taas olinkaan! Veikkauksia otetaan vastaan: kauanko kestän ennen kuin sanon "otan vain yhden.."? :D

Ystäväni mielestä marenki ja nomparellit ovat karkkia, koska ne ovat pääosin sokeria ja tehty herkuttelutarkoitukseen. Itse en ole ikinä edes ajatellut, että edellämainitut olisivat karkkia. Marenkihan on jälkiruoka tai joku keksin tapainen pieni makea herkku, nomparellit taas ovat kakun tms. leivonnaisen koristeluun tarkoitettuja juttuja. Tässä asiassa olen oikeasti sitä mieltä, etteivät nuo ole karkkeja (toisin kuin siinä After eight-asiassa..) ja en oikein käsitä miten joku voi mieltää ne karkeiksi. Ystäväni I:n perustelut ovat ihan järkevät, mutta siltikään nuo eivät ole karkkeja. Mitä mieltä te muut olette?

Ja jos I vastaa tähän anonyyminä niin se on petos, huijaus ja petkutus! :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

sokerihuuruja.

Olen vahingossa korvannut karkin taas muilla herkuilla! Ja oikeastikin ihan vahingossa ja huomaamattani. Kamalaa.

Eilisen aamun, miehen viimeisen loma-aamun, aloitimme amerikkalaisilla pannukakuilla, mustikoilla ja vaahterasiirapilla. Nam. Illan huipentumaksi suunnittelin vadelma-passionpavlovaa, mutta tajusin sitten että uunin pitää olla monta tuntia päällä marenkipohjan takia ja päätin oikaista ostamalla valmiin marenkipohjan. Sitä ostaessani näin keksihyllyssä myös pieniä marenkikökköjä, jotka ostin myös mukaan. Iltapäivän kahvihetkeen tein meille jäätelöannokset, joissa oli jäätelöä (vanilja-, mansikka- JA suklaajäätelöä), kermavaahtoa ja pari marenkikökköä. Ihastuin marenkiin tosi paljon, joten loppupäivän ajan aina kun kävin keittiössä niin napsin niitä yhden tai pari. Ja hups, kohta pussi olikin tyhjä! Sitten illalla vielä söin sitä pavlovaa, johon tuli siis marenkipohja, kermavaahtoa, vadelmia ja tahnaa, jossa oli lime curd:ia ja passionhedelmiä.

Edes minun kehoni ei taida kestää noin paljoa sokeria, sillä tänä aamuna en saanut silmiäni auki millään. Lapsi pyöri sängyssämme ja yritti saada minut hereille, mutta en vaan millään herännyt. Olin väsyneempi kuin ehkä ikinä ennen. Hui! Lopulta istuin sängyssä silmät kiinni ja pidin lapseni jalasta kiinni (koska hän yritti lähteä pää edellä sängystä pois enkä jaksanut liikkua). Kun sitten jaksoin vihdoin nousta, jalkani painoivat ainakin pari tonnia. No, onneksi kaikki se ylimääräinen sokeri on ilmeisesti pikkuhiljaa poistunut kehostani, sillä nyt olen jo ihan normaali, paljon pirteämpi ihminen. Huomisesta eteenpäin en aio syödä herkkuja, ainakaan montaa päivässä! (Tänään söin vielä lisää pannukakkuja aamiaiseksi, pavlovaa iltapalaksi ja munkin siinä välissä mansikanpoimintaeväänä..)

lauantai 9. heinäkuuta 2011

punaista.

Heinäkuu on ehkä hyvä kuukausi olla ilman karkkia, sillä kaupat ja torit ovat nyt pullollaan herkullisia marjoja ja hedelmiä. Normaalisti en syö todellakaan tarpeeksi kyseisiä ruoka-aineita (vaikka kovasti yritän tsempata asiassa, jotta olisin tyttärelleni hyvänä esimerkkinä), mutta nyt kaupan HeVi-osasto saa minut sekaisin. Yhtenä iltana avasin jääkaapin ja huomasin, että saan kootttua tällaisen herkullisen, punasävyisen iltapalalautasen. Melkein yhtä hyvää kuin karkki.

Mansikoita, kirsikoita ja vesimelonia. Namnam.


Ja mieheni vaatimuksesta napsasin toisenkin kuvan, "ettei blogin lukijoille tule virheellinen käsitys meidän ruokavaliosta". Niin, meidän iltapala ei koostunut ainoastaan tuosta kevyestä herkuttelulautasesta vaan tässä koko totuus iltapalastamme:

Marjoja ja makkaraa.

En yleensä edes tykkää makkarasta, mutta nyt mies oli ostanut jotain juustomakkaraa ja se oli yllättävän hyvää! On kyllä silti tainnut tulla tämän kesän makkarakiintiö täyteen, kun olen syönut jo kolme makkaraa. Mielummin grillaan vaikka lörtsyjä (jotka onkin muuten aivan ihania grillattuina).

perjantai 8. heinäkuuta 2011

porsaanreikiä.

Huh, olen ollut melkein viikon ilman karkkia! Tänään vasta iski ensimmäinen karkittomuustuska, ehkä siksi kun on viikonloppu ja "kaikki muut herkuttelee". Kaupassa kitisin mieheltä lupaa karkkipussin ostoon, vaikka tiesin ettei hän voi sitä antaa. Ja jos mies olisikin suostunut siihen, olisin silti jättänyt (tai ainakin kovasti yrittänyt jättää) karkit kauppaan, sillä en nyt halua ensimmäisellä viikolla pilata tätä. Kyllähän nyt aina viikon kestää karkitta. How hard can it be..?

No, ilmeisesti se voi olla aika vaikeaa sillä olen yrittänyt jo keksiä porsaanreikiä karkkilakon suhteen. Kävin tänään Lidlissä ja mitä siellä keksihyllyssä näinkään.. After eight-laatikoita. After eight:it ei siis ole karkkia tai suklaata vaan keksejä, eikö niin? Olen aina mieltänyt ne karkeiksi, mutta jos ne kerran ovat keksihyllyssä eivätkä suklaahyllyssä niin olen ilmeisesti ollut väärässä. Toisaalta, ne ovat ohuempia kuin keksit, niissä ei ole minkäänlaista viljatuotetta, kuten kekseissä yleensä ja niitä voi syödä vaikka sata putkeen, toisin kuin keksejä. Niin ja.. rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että muissa kaupoissa ne taitavat olla siellä suklaahyllyssä eivätkä suinkaan keksipuolella. En tahdo suinpäin rynnätä ostamaan After eight-rasiaa sallittuna herkkuna tajutakseni sitten myöhemmin, että ne luokitellaan karkiksi, mutta en myöskään halua olla erossa rakkaista After eight:eista, jos ne eivät olekaan kiellettyjen asioiden listalla. Huokaus. Olen muuten tainnut pohtia samaa aiemminkin täällä blogissa, mutta asia ei ole vieläkään selvinnyt minulle.


Suunnittelen reissua Porvooseen ystäväni kanssa ja tänään tajusin, että en ehkä ihan oikeasti voi mennä Porvooseen ja ohittaa Brunbergin myymälää poikkeamatta sisään. Ja jos poikkean sisään, tulen ulos ostoksien kanssa. Ystäväni oli kyllä sitä mieltä, että suklaata ei oikeastaan lasketa karkiksi. Miehenikin totesi, että lakon ideana on kai katkaista karkkien liiallinen syönti "eikä suklaata voi mässyttää samalla tavalla kuin jotain Jumbo Remixiä". Voi rakas mieheni, etkö ole koskaan nähnyt minua suklaalevyn tai -pussin kanssa? Suklaata todellakin voi vetää samalla tahdilla ja yhtä paljon kuin mitä tahansa muutakin karkkia. Painin nyt suurten kysymysten kanssa: uskoako miestä ja ystävää vai kuunnellako omaatuntoa, joka on asiasta toista mieltä.. Vaikeaa!

Olen myös lähdössä viettämään Tallinna-päivää vauvan kanssa. En voi varmaan mennä lähellekään laivan tax free-osastoa, sillä siellä en ehkä voisi vastustaa kiusausta. Niinpä en taida tuoda kenellekään tuliaisia, en edes miehelleni joka rakastaa M&M's-karkkeja. No höh, nyt kun muistin kuinka paljon mies niistä tykkää, tunnen itseni julmaksi ja itsekkääksi, jos en tuo niitä hänelle. Ehkä notkun tax freen edessä ja kyselen ohikulkijoilta: "hei anteeks, voisiks sä hakee mulle tuolt pussin ämetämmsei? Voin kyl maksaa vähän hakiksii." Jos satutte samaan laivaan, auttakaa miestä mäessä eli naista laivalla.

Tiedättehän muuten sen hetken juuri ennen nukahtamista, jolloin ihminen on kai luovimmillaan, ongelmat ratkeavat ja hyvät ideat syntyvät? Eilen siinä hetkessä minulle tuli mieleen apteekin salmiakit. Näin silmissäni sen pikkuruisen askin, tunsin suussani ne kovanpehmeät salmiakit (joita pitää laittaa kerralla monta suuhun), maistoin ihanan vahvan salmiakin maun.. Siihen oli hyvä nukahtaa. :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

karkittomuutta jo kolme päivää.

Maanantaina alkoi siis karkiton elämä kuukausi ja nämä kolme ensimmäistä päivää ovat sujuneet yllättävän kivuttomasti! Vedin viikonloppuna sellaiset karkkiöverit, että ei varmaan ole senkään takia tehnyt mieli karkkia tai oikeastaan muutakaan makeaa. Söin miehen kanssa puoliksi Jumbo Aarrearkun, Haribon Stjärne Mix-pussin ja englanninlakuja. Lisäksi ostin kaverini kanssa puoliksi 14 metrilakua. Onko ne muuten oikeasti metrin mittaisia? Jos on, niin syötiin neljätoista metriä lakua. Aika hurjaa. Mutta ei ne vissiin ihan metriä ole, eihän?

Oltiin alkuviikko mökkeilemässä ja sielläkin selviydyin ilman karkkia. Mökin kaappiin oli unohtunut viime reissulta pari palaa tummaa suklaata ja pussin pohjalle muutama salmiakki. Mies onneksi uhrautui ja söi ne pois, etteivät ole houkuttelemassa mua pahoille teille. Herätessäni sateiseen, kylmään (+14) aamuun kaipasin kyllä mökin sadenamuja, samoin lohtukarkkeja. Pärjäsin kuitenkin erittäin hyvin ilmankin ja olen siitä vähän ylpeä.


Tänään selviydyin monestakin karkkikoettelemuksesta. Ensinnäkin onnistuin poistumaan Ikeasta ilman karkkiostoksia! Ne pussit kun on niin pieniä (ja halpoja) niin usein Ikeassa käydessä mukaan tarttuu herkkutorilta yhtä paljon tuotteita kuin itse myymälän puoletakin. Hihi. Ikean jälkeen käväistiin Jumbossa ja siellä heti autosta ulos noustessani kiinnitin huomiota tähän:



Tyhjä Pantteri-pussi keskellä parkkipaikkaa. Sikamaista! Ensinnäkin roskaus on väärin. Ja toisekseen, ajatelkaa nyt vähän millaisia mielitekoja ja himoja herätätte toisissa heittäessänne karkkipusseja (tai muiden herkkujen kääreitä) muiden ihmisten kulkureiteille. Totta kai himoitsin Panttereita heti kun näin tuon pussin ja jos olisin retkahtanut niin syypää olisi ollut vain ja ainoastaan tuon pussin poisheittäjä. Miettikääpä sitä.

Eivätkä ne karkkilakkoilijan koettelemukset siihen loppuneet. Kun olimme kierrelleet kauppoja monta tuntia, tarvitsimme hiukan virvoitusta. Niinpä menimme Fazerin kahvilaan. Yllätin itsenikin tilaamalla pelkän latten eli kieltäydyin kaikista niistä myynnissä olevista, kauniista ja ihanista kakkupaloista. (Hullua, tiedän!) Kun mies sitten kantoi tarjottimen pöytään, latteni vieressä oli Fazermint-konvehti.


Siemailin juomaani ja mietin, kuinka ihana yllätys konvehti olikaan, sillä oikeastaan mieleni tekikin jotain pientä makeaa ja kaiken lisäksi Fazermint on ihan lempparikonvehtini (ainakin kahvin kanssa nautittuna). Juuri kun olin ojentamassa kättäni konvehtia kohti.. PUM! Aivoihini jysähti kamala asia: en saa syödä karkkia. Niinpä tarjosin konvehtia miehelleni, joka söi sen kyllä, mutta totesi ettei oikeastaan edes tykkää Fazermintistä. Niiiin väärin! Onneksi latte maistui ihanalta jä päivä oli muutenkin erittäin mukava niin selvisin tästä hirveästi vääryydestä yllättävän helposti.

Näistä koettelemuksista huolimatta olen silti ollut karkitta jo kolme päivää, mahtavaa!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

juupas eipäs & karkittomuuden säännöt.

Olen taas joutunut tilanteeseen, jossa kaksi pikkukaveria asustaa olkapäilläni (tai ehkä aivoissani, sillä en näe niitä olkapäilläni). Toinen tyypeistä, se pahis, houkuttelee koko ajan herkuttelemaan karkilla ("ei yksi pussi haittaa, syö syö syö!") ja samalla hyvis yrittää muistuttaa minua siitä, että en tahdo syödä karkkia, että siitä tulee morkkis ja paha olo. Tämä on kamalaa.

Olen herkutellut nyt parin viikon aikana niin paljon, että olen lihonut vähän. En tiedä paljonko, sillä en harrasta vaa'alla käyntiä kovin usein (en välitä painolukemasta tai vaatekoosta, vaan siitä onko oloni hyvä vai huono). Painoni ei ole varmaankaan noussut paljoa, sillä mies ei ole lihomistani huomannut (tai ainakin väittää niin). Itsellä on kuitenkin koko ajan paksu, painava ja kamala olo. Niinpä en todellakaan haluaisi pistää suuhuni karkkia tai mitään muutakaan herkkua. Ja silti sitä tekee koko ajan mieli. Ja koska pahis olkapäälläni muistuttaa koko ajan siitä, että ensi maanantaina alkaa karkittomuus, niin tahtoisin käyttää kaiken tämän jäljellä olevan ajan karkkia puputtaen. Tiedän kuitenkin, etten nauttisi karkista vaan potisin huonoa omaatuntoa jo karkinsyönnin aikana. Ja tämä on painonnousuni syytä! No, voinhan toki syödä karkkia siitä nauttimatta, ei olisi ensimmäinen kerta.. Mutta en kuitenkaan tahtoisi sitäkään tehdä, koska se on.. no, tyhmää.

Maanantaina alkavan karkkilakkoni suunnitelma on tämä: olen totaalisesti karkkikiellossa ainakin 4.-31.7. eli neljä viikkoa. Ei voi olla kovin vaikeaa, eihän?! ;) Totaalikiellon jälkeen saan syödä kerran viikossa karkkia, mutta vain yhtä lajia ja vain pienen pussin. En siis saa tehdä sitä, mitä aiemmin harrastin luvallisena karkkipäivänä: ostin muutaman suklaapatukan, Jumbo-pussin ja mahdollisesti vielä lakupatukoita tai pienen lakupussin.

Jos/kun onnistun selviämään neljä viikkoa ilman karkkia, palkitsen itseni hieronnalla. Ja jos totaalikiellon jälkeen selviän kaksi kuukautta yhdellä pienellä pussilla viikossa, saan tilata itselleni lehden vuosikerran. Jos pärjäisin joulukuuhun asti maltillisella karkinsyönnillä, saisin pitää joulun ajan lomaa ja nauttia joulun ajan herkuista ja joulukarkeista hyvällä omallatunnolla (!). Termi "joulun aika" vaan on vielä määrittelemättä.. Jouluhulluna jouluni alkaa joskus lokakuussa ja loppuu tammi-helmikuun vaihteessa. Loma karkittomuudesta ei kuitenkaan tietystikään kestäisi niin kauaa, vaan ehkäpä noin viikon verran (24.-31.12.). No, sitä ehtii sitten miettimään jos sinne asti onnistun olemaan lähes karkitta..

Repsahduksia tulee melkeinpä varmasti, sen verran hyvin tunnen itseni. Jos repsahdan kerran ja menetän heti kaikki palkintoni niin silloinhan ei ole järkeä jarkaa karkittomuutta, koska ei saa palkintoja. Repsahdusvara pitää siis olla. Olisikohan sopivaa, jos ensimmäisen neljän viikon aikana saisi tapahtua maksimissaan kaksi repsahdusta (yhteensä, ei per viikko!)..? Ja sitten seuraavien kuukausien aikana repsahduksia saisi tapahtua.. hmm.. ehkä vain yksi kuukautta kohti? Silloin saan kuitenkin karkkia joka viikko yhtenä päivänä niin pakkohan minun on selvitä ilman repsahduksia. Eikö vaan?

Jes, alan olla jo melkeinpä innoissani tästä tulevasta lakkoilusta! Ja nyt on sellainen olo, että I can do it! Toivottavasti vaan joku teistä lukijoista tarttuu haasteeseeni, ettei tarvitse yksin lakkoilla. Come on, vain neljä viikkoa karkitta. Kyllä te siihen pystytte! :)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

karkkia karkkia karkkia!

Nälkä (ja pienoinen ketutus) iski iltapäivällä, siispä ostin kauppareissulla Aarrearkku-pussin (sen pienimmän koon). Söin sen kävellessäni kotiin. Hups. Karkinhimo hellitti hetkeksi, mutta nyt illalla olen taas ihan yhtä karkinhimoinen. Matkalla kotiin bodybalancesta (jonka aikana nukahdin) meinasin poiketa kaupassa hakemassa säkillisen karkkia, kun teki niin kovasti mieli. Ärsyttävää tällainen karkinhimo, joka ei edes lähde pois karkkia syömällä (paitsi jos syö niin paljon, että tulee paha olo).

Motivaatio päästä eroon karkista on taas kasvanut, sillä jatkuva karkinhimo on piinaavaa ja kiristää hermoja. Rahaakin palaa taas karkkiin ihan liikaa ja kaiken kukkuraksi jatkuvan karkinsyönnin seurauksena olen saanut ihanat selluliittikertymät jalkoihin. Höh!

Nyt alan tsempata itseäni, sillä ensi viikolla, tarkemmin sanottuna maanantaina 4.7., aloitan (jälleen kerran) karkittoman elämän. En aio syödä karkkia ainakaan kuukauteen, en yhden yhtäkään. Olen lähdössä Tallinnaan päiväksi, mutta en aio sortua laivan tax free-osastolla. Olen menossa mökille, mutta en tarvitse karkkia sinne. En osta (enkä syö) karkkia kiukkuun, nälkään enkä mihinkään muuhunkaan tunne- tai muuhun tilaan. En yksinkertaisesti laita suuhuni karkkia ainakaan kuukauteen. Ja nyt hyvät blogini lukijat, saisinko huomionne.. Haastan myös teidät kaikki karkittomaan kuukauteen! Toivottavasti tartutte haasteeseen, sillä vertaistuki on varmasti tarpeen kunhan taas pääsen tositoimiin karkkilakkoiluni suhteen. Voidaan sitten täällä blogissa antaa vertaistukea toisillemme.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

juhannus.

Muiden parannellessa juhannuskrapulaa, minä poden makeaähkyä, morkkista liiallisesta herkuttelusta ja toki myös makeanhimoa. Vietimme juhannuksen mökillä ja siellä tuli hieman herkuteltua.. Tein sinne porkkanakakun ja suklaatrifflen (eli kerroksittain suklaamoussea, tryffeliä, mustikoita ja mutakakkua), miehen sisko teki herrkullista valkosuklaa-limekakkua ja lisäksi syötiin pullaa, karkkia, suklaata.. Nyt olen ihan valmis lopettamaan kesäloman karkkilakkoilusta. Ensi viikonloppuna on kuitenkin tiedossa on reissu Pohjanmaalle enkä selviä pitkistä automatkoista ilman karkkia. Niinpä taidan lomailla vielä ensi viikon ja palaan ruotuun sitten maanantaina 4.7. Viikko aikaa vetää karkkiöverit siis.

Tämän kesäloman aikana karkinsyöntini on muuten pysynyt aika kohtalaisena, joten oikeasti näistä karkittomista hetkistä on ollut jotain hyötyä!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

om-om-Omar.

Syön pullaa ja juon lakritsiteetä enkä voi ajatella muuta kuin Omar-karamelleja. Niitä on pakko saada tänään.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

karkinhimo ei lomaile.

Minulla oli eilen jatkuva karkinhimo. Söin pannukakkua kermavaahdon kera, pussillisen täytelakua, hyvää grilliruokaa ja jälkkäriksi kaurakeksi-persikkakakkua.. Ja silti olin vielä illalla ihan valmis lähtemään abc:lle karkkiostoksille.
Tänään ei ole ollut paljoakaan parempi päivä. Päinvastoin oikeastaan. Söin tekemääni mustikka-mustaherukkarahkaa paljon (tai siis PAL-JON). Se ei vienyt makeanhimoa yhtään. Olen penkonut pakastintamme, mutta siellä ei ole jäätelöä (miten se on mahdollista?!). Pakastimessa oli vain niitä pakastettuja mangon- ja banaaninpaloja, joiden pitäisi auttaa makeanhimoon ja joita mielelläni napostelisinkin, jos ne eivät olisi jäätyneet niin tiukasti toisiinsa kiinni. Pakko saada karkkia!! Karkinhimo ei siis ilmeisesti aio pitää kesälomaa vaan aikoo piinata minua koko kesän.

Sain muutama tunti sitten tekstiviestin, joka ilmoitti että tilaamani paketti on nyt jätetty lähimpään Siwaan. Yritin vakuuttaa miehelleni, että lapsen uudet kestovaipat on haettava juuri nyt, ne eivät millään voi odottaa huomiseen. Mies ehkä tajusi, että olisin samalla ostanut karkkia ja siksi ei päästänyt minua hakemaan pakettia. Höh! Tämän jälkeen aloin miettiä, miksi mieheni ei ole tajunnut koskaan perustaa meille hätäkarkkivarastoa, jonka saisi avata vain järkyttävän karkinhimon piinatessa. Hetken elin jossain karkkikätköhallusinaatiossa ja pohdin, mitä karkkeja mieheni on hätävarastoon jemmannut. Sitten tajusin, ettei sitä varastoa ole olemassa vaan keksin sen juuri. Voi mikä raivo minut valtasikaan: miksi tuo toope mieheni ei ole voinut tällaistakaan asiaa ajatella? Onneksi tämä koko kohtaus hätäkarkkivaraston keksimisestä raivon laantumiseen kesti ehkä kaksi minuuttia, joten en sentään raivonnut miehelleni karkkivaraston puuttumisesta.

Taidan olla parantumaton karkkiaddikti.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

hämmästystä.

En käsitä vieläkään tätä kunnolla, mutta karkkia ei ole tehnyt mieli moneen päivään! Ihan kummallista.
Eilen tein voisilmäpullia, kun piti keksiä jotain käyttöä maidolle, jolla oli parasta ennen-päivä jo ohi. Söin niitä pullia sitten.. no, aika monta. Eli edelleenkään en ole herkuttomalla linjalla. :)


Voi olla, että karkinsyönti loppuu kohta kokonaan. Tehtiin nimittäin eilen tarjous yhdestä talosta ja jos ostetaan se niin kaikki rahat menee remonttiin ja lainoihin. Eikä kyllä ole varmaan aikaakaan enää herkutteluun, kun on remontoinnit, pihatyöt ja tietysti enemmän siivottavia neliöitä. Mutta siis, tämä on vielä jossittelua sillä voihan se olla ettemme saa sitä taloa.

Lauantai-ilta eikä minulla ole karkkia, eikä edes karkinhimoa. Tämä on niin väärin! Tai ainakin outoa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

arkista kesälomailua.

Olen nyt ollut "kesälomalla" karkittomasta elämästä muutaman päivän. Maanantai-iltana kaupassa sorruin karkkipussiin (koska lähdin kauppaan nälkäisenä), mutta pussi oli tavallista namipussiani pienempi, jaoin sen mieheni kanssa ja osasin nautiskella siitä. Sen jälkeen ei olekaan tehnyt mieli karkkia! Aivan käsittämätöntä. "Jos kiellät jotain itseltäsi, himoitset sitä vain enemmän", toitottavat ravintoterapeutit ja life coachit aina. Se taitaakin olla totta. Lisäksi olen nyt yrittänyt pitää huolen siitä, etten päästä nälkää liian suureksi vaan muistan syödä välipaloja. Välipalaihastukseni (turkkilainen jogurtti + ananasmurskapurkki) ei kyllä ole ihan kaikkein kevyin välipalavaihtoehto, mutta aivan sama. Pääasia, etten syö karkkia jatkuvasti.

Tämä "kesälomailu" on kuitenkin ollut arkista puuhastelua kotona. Vaikka täällä pystyisinkin pitämään välipaloilla nälän ja karkinhimon kurissa, epäilen, että mökkireissulla tulee taas syöpöteltyä kaikella mahdollisella makealla. Siellä ei muista syödä välipaloja tai muitakaan ruokia tarpeeksi tiheästi ja sitten nälkäänsä syö karkkia, kakkua, pullaa, mitä nyt vaan saa käsiinsä.

Pakko vielä myöntää, että vaikka karkinhimoa ei ole ollut niin olen silti herkutellut. Maanantaina leivos ja puolikas salmiakkimarenki(!) ystävän luona, eilen puolitoista munkkia ystävän seurassa ja tänään ihanan kakunpalan vanhempieni seurassa. Nyt yritän olla viikonloppuun asti herkuttelematta. Toivottavasti viikonloppuna on hyvä sää (säätiedotus ei kyllä näytä lupaavalta), sillä lauantaina aion suunnata perheeni kanssa kohti paikallista kahvilaa, josta saa herkullisia jäätelöannoksia ja sunnuntaina menemme ystäväpariskunnan luo grillaamaan. Nam nam.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

dietin jälkeen & kesäloma.

Niin, kolmen päivän dietti on ollut jo hetken taakse jäänyttä elämää. Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä herkuttelua. Olen syönyt viikonlopun aikana jäätelöä, macaron-leivoksia, dominoita, voisilmäpullia, kuivakakkua, niitä uusia Tupla-keksejä/suklaapaloja ja osuuden neljästä karkkipussista. Hups! Viikonlopun teema on siis taas kerran repsahdus.

Vielä siitä kolmen päivän ruokavaliosta. Ruoat olivat hyviä ja sain uusia reseptejä, joita varmasti jatkossakin käytän (muun muassa nizzansalaatti ja mango-avokado-rapusalaatti). Tajusin syöväni jatkuvasti vähän liian vähän ja ehkäpä myös liian yksipuolisesti. Ruokavalio herätti pienen innostuksen terveellisempään syömiseen ja mikä tärkeintä: se toimi! Osittain. Kun syö tarpeeksi ja monipuolisesti ja niin, että hiilareita ja proteiineja saa sopivassa suhteessa niin näköjään karkinhimo pysyy poissa. Siis se verensokerin heittelystä ja nälästä johtuva karkinhimo. Se ei kuitenkaan poista kiukutuksesta tms. johtuvaa "nyt ansaitsen kyllä karkkia"-oloa. Siihen en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin tiukempi itsekuri. Eihän tämä makeanhimosta irti rimpuilu mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatii itsekuria, ruokavalioremonttia ja motivaatiota.

Motivaatio.. Voi huokaus. Se on tällä hetkellä vähän kadoksissa, olenhan nyt melkein puoli vuotta yrittänyt päästä eroon liiallisesta makeansyönnistä ja olen epäonnistunut siinä aika surkeasti. Onhan herkutteluni vähentynyt hurjasti, mutta silti karkiton elämäni on lähinnä huono vitsi ja yhtä suurta repsahdusta. Tällä hetkellä motivaatio on nollassa ja itseluottamus (tämän asian suhteen) samoin. Aina kun iskee pienikin makeannälkä, annan periksi koska "sorrun kuitenkin jossain välissä niin miksi kituuttaisin hetken ilman makeaa". Niinpä taidan pitää tämän kuun loppuun asti kesälomaa karkittomaan elämään pyrkimisestä ja aloitan sitten heinäkuun alussa uudelleen, toivottavasti itseluottamusta ja motivaatiota uhkuen. En silti vetäydy kesälomalle täältä blogista vaan kirjoittelen miten kesäloma vaikuttaa karkin-/makeanhimooni. Toivottavasti makeansyönti ei pyöri koko ajan mielessä kun se ei ole kiellettyä. :)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

pikapäivitys

Kolmen päivän ruokavaliokokeilu on nyt ohi, onneksi. Mulle ei kyllä sovi yhtään tuollainen ennaltalaadittu menu. Jos tahdon syödä turkkilaista jogurttia ja ananasmurskaa aamupalaksi niin kyllä ärsyttää kun pitääkin syödä 1 dl veteenkeitettyä kaurapuuroa ja kourallinen pähkinöitä. Pyh! MUTTA.. Makeanhimoa ei ollut tämän kolmen päivän aikana! Tosin se ei tarkoita sitä, etten olisi lipsunut ruokavaliosta ja syönyt makeaa. ;)

On ollut niin kiireisiä päiviä tässä, että painun pehkuihin. Huomenna emännöin me&i-kutsuja ja sen jälkeen lähden mökille, joten voi olla että kirjoittelen vasta sunnuntaina seuraavan kerran. Tarkoitus on kyllä kertoa vähän enemmän myös dietin toisesta ja kolmannesta päivästä sekä ruokavaliomuutoksen vaikutuksista.

Nauttikaa auringosta ja lämmöstä! :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

dietin ensimmäinen päivä.

No niin, ensimmäinen hiilarihimosta eroon-dietin päivä alkaa olla pulkassa. Makeaa on tehnyt mieli välillä, mutta ei kovin voimakkaasti ja nekin makeanhimo-hetket ovat johtuneet siitä, että ateriavälit ehtivät venyä liian pitkiksi. Tein jopa suklaakakun tänään (olin luvannut sellaisen tuttavalle jo aiemmin) eikä tehnyt edes pahaa, vaikka tiesin etten saa siitä palaakaan. Normaalisti olisin tehnyt toisen kakkusen itselleni "kun kerta toikin sai".

Bongasin siis vuoden 2008 Kauneus & Terveys-lehdestä (nro 2) kolmen päivän kuurin, jonka pitäisi hillitä hiilarihimoa. Tuo kuuri ei siis ole mikään ihmedietti, vaan siinä on ideana se, että syö tasapainoisesti ja riittävästi. Kuurissa on otettu huomioon muun muassa ruokien matala GI (glykeeminen indeksi) ja lehden ruokavalion on laatinut Hanna Skyttä, joka opiskelee (tai on opiskellut lehden ilmestymisen aikaan) naturopaattista ravitsemustiedettä. Kuurin päivittäinen energiansaanti on alhainen ja sopii vain laihduttajalle ja hyvin kevyttä toimistotyötä tekevälle, muille suositellaan ruokamäärän lisäämistä kolmanneksella. En ole jaksanut miettiä kovin tarkkaan miten paljon kolmannes on, joten olen syönyt vähän enemmän kasviksia ja hedelmiä ja yhden ylimääräisen leivän. Kai minä hengissä pysyn.

Kuurin ensimmäinen päivä (suluissa ylimääräiset ruoat):
Ennen aamiaista - ½ sitruunan mehu sekoitettuna lämpimään veteen. Tämän pitäisi stimuloida ruoansulatusta
Aamiainen - Omeletti, jossa kananmuna ja kaksi valkuaista, pinaattia, tomaattia ja herkkusieniä. Siivu kalkkunaleikettä ja viipale täysjyväleipää (toinen samanlainen leipä ja leikkele), teetä.
Välipala - ½ purkkia raejuustoa, ½ purkkia tonnikalaa vedessä, varsisellerin paloja
Lounas - Vietnamilainen kanasalaatti, jossa 100 g broilerinfileesuikaleita, ½ porkkana, pavun ituja, 2 dl kiinankaalia, ½ ruukkua minttua, ½  ruukkua korianteria, ½ rkl cashewpähkinöitä ja päällä limettimehua ja valkosipulia. Lisänä viipale täysjyväleipää.
Välipala - pieni omena, 30 g juustoa (vesimelonia).
Päivällinen - 100 g lohta, 2 dl parsa- ja kukkakaalia, 2 dl vihersalaattia ja 1 dl kidneypapuja.
Iltapala - 2 dl luonnonjogurttia, marjoja, ½ dl pähkinäsekoitusta ja teetä

Ruoat ovat olleet tosi hyviä, vain aamun sitruunavesi oli aika vaikea saada alas. Ihana mieheni lupasi myös osallistua kuuriin, ettei tarvitse tehdä kaksia ruokia. En kuitenkaan kertonut kuurista sen tarkemmin, joten koko päivä on ollut täynnä (ikäviä) yllätyksiä. Hänellä on kuitenkin "erivapauksia", esimerkiksi hän syö lounaan töissä. Mies oli myös aika kauhuissaan kun kuuli, ettei saa kolmeen päivään kahvia, joten kahvinjuontikin on hänelle sallittua. Kauhistuneimmalta hän näytti, kun kerroin välipalan sisältävän hänen inhokkiruokaansa, raejuustoa. No, raejuustoa ei tarvinnut syödä, mutta sitten myöhemmin hän sortui syömään yhden keksin. Ihan varmasti sen raejuustottomuuden syytä!

ps. Blogissa vierailuita yli 4100! Ohhoh, mahtavuutta. Kiitos kaikille vierailijoille!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

kahdeskymmenes päivä.

Meillä oli eilen luokkakokous ja söin siellä vähän karkkia. Tai ehkä vähän enemmän kuin vähän. Mutta se ei oikeastaan ollut mun syy, sillä mut pakotettiin syömään niitä.

Olin tänään siis ylioppilasjuhlissa. Maltoin aika hyvin pysyä poissa herkkuja notkuvasta ruokapöydästä, toki maistelin vähäsen kaikkea. Ja koska olin niin reipas niin palkinnoksi siitä syön juuri tällä hetkellä Pandan Natural-lakua. Onpa hyvää! Huomenna aloitan sen kolmen päivän ruokavaliohässäkän, jännittää miten se toimii vai toimiiko mitenkään. :)

torstai 2. kesäkuuta 2011

kahdeksastoista päivä.

Tänään meillä on juhlittu nimipäivää eli herkuteltu. Tein viidakkokakun, jossa oli suklaakuorrute ja koristeena karkkeja ja viidakon eläimiä. Aina kakkukahvien jälkeen tekee mieli suolaista ja sitten suolaisen ruoan jälkeen tekee mieli makeaa. Viheliäinen kierre! Viikonloppunakin tulee herkuteltua muun muassa ylioppilasjuhlissa. No, ensi viikolla lopetan herkuttelun. Taas kerran. :) Mutta jos joku teistä lukijoista on ollut tai on parhaillaan dietillä, niin kertokaapas miten toimitte juhlissa, joissa on ruokaa tarjolla. Syöttekö kaikkea vähän, jotain yhtä tai muutamaa juttua vähän vai jätättekö kaikki herkut syömättä?

Tässä vielä muutama kuva kakusta (ohje löytyi Sara LaFountainin kirjasta Passion for Food). Meidän keittiössä on kyllä kyllä maailman huonoin paikka kuvata mitään, kun pöytä on mäntyä ja seinä keltainen niin kaikista kuvista tulee kellertäviä ja muutenkin oudon värisiä ja jotenkin pliisuja. 



tiistai 31. toukokuuta 2011

kuudestoista päivä.

No niin, nyt aiheeseen josta on pitänyt sunnuntaista asti kirjoittaa.. Löysin mökiltä vanhan kauneus&terveys-lehden (2/2008) ja siinä oli juttua turhien sokereiden karsimisesta tasapainoisen, luonnollisen ruokavalion avulla. Mukana oli ohjeet kolmen päivän kuuriin. Ajattelin kokeilla kuuria ensi viikolla. Kuten varmasti olen moneen kertaan täälläkin maininnut niin en yleensä usko mihinkään "ihmedietteihin" tms., mutta tätä voin kokeilla kun se kestää vain sen kolme päivää. Jos kuuri olisi esimerkiksi viikon pituinen, se jäisi kyllä kokeilematta. Raportoin sitten kuurin aikana ja sen jälkeen tuntemuksistani täällä. Ja jos tästä kuurista ei tämän postauksen jälkeen kuulu mitään niin olen unohtanut sen. Siinä tapauksessa olisi kovin ystävällistä, jos joku muistuttaisi minua siitä. :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

viidestoista päivä.

Lauantai oli sadepäivä, joten mökillä tuli vähän herkuteltua.. Jos luettelen kaikki herkut niin sen jälkeen luulette, että olen mässäillyt koko päivän ja palannut kotiin pari kiloa tuhdimmassa kunnossa. :D No, luettelen silti. Lauantai-aamu alkoi aamiaisen kruunanneilla suklaakaurakekseillä (oli pakko ottaa muutama keksi kahvin kaveriksi, kun mies keitti laihaa eli pahaa kahvia). Yhdentoista aikoihin keitettiin teet ja otettiin palat tummaa suklaata. Ruoan jälkeen taidettiin ottaa jäätelöä jälkiruoaksi. Toisen teemukillisen kanssa taas tummaa suklaata palanen. Ja koska olin unohtanut hedelmät kotiin (ei ollut tahallista!) niin napsin välipalaksi pari palaa suklaata ja ehkä kourallisen salmiakkeja. Illan futismatsin aikana iski vielä nälkä, joten hain jäätelöpurkin pakastimesta ja lusikoin suoraan purkista iltapalaa. Että semmoista. Aamulla oli niin väsynyt ja vetämätön olo, että hyvä kun jaksoi jalkaansa nostaa. Ihan varmasti kaiken sen sokerin syytä! Olin myös totaalisen valmis elämään sunnuntain herkuitta, mutta sukulaisilta jäi yli prinsessakakkua ja yksi cupcake. Heidän valvovan silmänsä alla jouduimme mieheni kanssa syödä ne. Sen sijaan sunnuntai-illan jäätelöpurkin rääppiäishetkelle ei ole mitään hyvää tai huonoa syytä.

Mökillä lapsikin sai maistaa ensimmäisen kerran oikeaa herkkua. Tosin ei tarkoituksella. Tähän alustukseksi totean, että olen antanut pienelle välillä sokeritonta pannaria/lettua ja lomamatkalla tarjoilija toi pienelle söpöläiselle talon tarjoaman pullan enkä viitsinyt olla nipo ja kieltäytyä siitä. Onneksi pulla oli kyllä pääosin murusina sylissä ja rattaissa, suuhun siitä ei tainnut juurikaan päätyä. En siis ole kovin tiukasti ollut lapsen herkuttomalla linjalla, mutta en myöskään ole kokenut tarpeelliseksi noin pienelle tarjota makeaa. No, lapsi on ilmeisesti perinyt äitinsä herkkuvaiston, sillä pikkuinen pihisti isänsä suklaapalan tämän puhuessa työpuhelua. Isä kääntyi puhelun lopetettuaan takaisin pöytään päin ja ihmetteli hölmistyneenä mihin hänen suklaansa katosi (luuli varmaan, että söin sen). Lapsi piti kaksin käsin kiinni isosta suklaapalastaan ja imeskeli sitä onnellinen ilme naamallaan. Ja kyseessä olisi siis 70 % tumma suklaa, jossa oli minttua seassa. Voisi luulla, että se olisi hiukan vahvaa tavaraa pienelle ihmiselle, mutta hyvin  näytti maistuvan. Kun isä sitten kaappasi puoliksi syödyn suklaansa takaisin, niin voi sitä lapsen lohdutonta itkua! Jatkossa täytyy siis pitää herkut entistä paremmin piilossa ja pienten käsien ulottumattomissa.

Voih, se suklaa oli hyvää ja nyt se on siellä mökin kaapissa.. Miksi en ottanut sitä kotiin arkeani piristämään..

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

neljästoista päivä.

Joo-o, olen puoli seitsemästä asti nukuttanut väsynyttä lasta yöunille, tarkoituksena kirjoittaa blogiin heti lapsen nukahtamisen jälkeen. Lapsi ei nuku vieläkään, joten taidanpa jättää suosiolla kirjoittamisen huomiseen. Asia on muhinut perjantai-illasta asti päässäni, joten eiköhän se vielä huomiseen siellä. :)

torstai 26. toukokuuta 2011

yhdestoista päivä.

Kävin kahvilassa ja jätin aivan ihanannäköisen limettijuustokakun rauhaan, vaikka olisin halunnut maistaa sitä. Päivän hyvä työ tehty siis! Päivän luuseritekokin on suoritettu. Päätimme nimittäin aikaisemmin, että tänä kesänä emme osta mökille herkkuja, piste. No, tänään käytiin kaupassa ja huomenna suuntaamme mökille mukanamme keksejä (kahvin kera nautittavaksi), limua ja alkoholitonta siideriä (saunan jälkeisiksi virvokkeiksi), sipsejä (kun lauantana tulee mestarien liigan finaali) ja tummaa suklaata + salmiakkia (koska säätiedotus lupasi sadetta). Että näin. Taidanpa ottaa myös lenkkarit mukaan. Ei sillä että niitä tulisi käytettyä.

Barcelona muuten voittaa lauantaina.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

kymmenes päivä.

Tänään ei ole tehnyt mieli karkkia!! Olen ehkä ollut liian kiireinen kaipaamaan sitä.

tiistai 24. toukokuuta 2011

yhdeksännen päivän koettelemus.

Olin tänään yli kaksi tuntia samassa autossa avonaisen salmiakkipussin kanssa. En osaa edes kuvailla, kuinka piinaavaa se hetkittäin oli. Selvisin kuitenkin pussin nuuhkimisella, yksikään salmiakki ei päässyt lähellekään suutani.

yhdeksäs päivä.

Viikon alku on ollut aikamoista vuoristorataa karkkilakkoilun kannalta. Olen nyt ottanut joka aamu kiltisti kromitablettini ja ne tuntuvat auttavan fyysiseen makeanhimoon. Siis siihen, kun elimistö vaatii karkkia, sokeria, hiilareita.. Psyykkinen makeanhimo sen sijaan ei todellakaan parane kromitabletteja syöden ja siksi haaveilen jatkuvasti karkeista. Sadesäällä teki mieli karkkia, koska sataa. Eilen illalla teki mieli karkkia, koska olin reipas ja laitoin parvekkeen kesäkuntoon. Tänään tekee mieli karkkia, koska söin hedelmiä. :D En siis todellakaan tunne olevani valmis luopumaan karkista. Karkinhimon iskiessä en muista sitä pahoinvointia ja morkkista, joka herkuttelusta tulee. En muista miten paljon rahaa karkinsyöntiini kuluu. En välitä vaikka minusta tulisi lihava, ryppyinen ja hampaaton. Olen valmis lopettamaan tämän blogin kirjoittamisen. Karkkihimon pyörteessä motivointi karkittomuuteen on, no, hiton vaikeaa. Mietin jo, pitäisikö sittenkin lopettaa karkkilakkoilu ja syödä karkkia juuri niin paljon kuin haluan, sillä olen tällä hetkellä suuren osan ajasta aika kiukkuinen ja kireä. Tiedän kuitenkin olevani vielä kiukkuisempi mässäilyn jälkeisessä morkkiksessa, joten jatkan lakkoa ja tällä kertaa aion onnistua.

Silloin kun karkinhimoa ei ole tai se on hieman lievempi, on helpompi keksiä motivaatiokeinoja. Yritän tehdä paljon asioita, joista nautin ja keskityn nauttimaan niistä täysillä. Siis yritän elää superonnellista elämää, jotten kaipaisi karkkia. Tänään olen saanut suurta nautintoa lapsen kanssa olosta (esimerkiksi kun ihmettelimme puistossa muurahaisia, kukkia, puuta ja postimiestä), kesän ensimmäisestä persikasta (herkullista!), blogin kirjoittamisesta parvekkeella kukkien ja yrttien tuoksuessa (kunnes lapsi heräsi päiväunilta) ja auringonpaisteesta. Ja tällä hetkellä tunnen itseni onnelliseksi ja elämääni tyytyväiseksi, myös ilman karkkia.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

kuudes ja seitsemäs päivä.

Enää en voi todeta, että söin karkkia viimeksi silloin kun Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden. Sen sijaan voin muistella sitä, kuinka sorruin Sirkusaakkos-pussiin sinä kamalana päivänä jolloin ensin jätin lapseni lempilelun bussiin ja huomasin sitten Suomenlinnaan päästyäni, että olen tiputtanut autonavaimet johonkin - tai ehkä jättänyt ne vaikkapa auton katolle. Tästä syystä löysin itseni kaupan kassalta karkkipussi kädessä viisi minuuttia ennen kaupan sulkeutumista. Mutta oikeastaan Sirkusaakkos-pussilla ei ollut mitään merkitystä, kun olin jo aamupäivällä vahingossa maistanut uutta suklaakrokanttia (joka oli muuten herkullista).

Söin siis eilen karkkia ja se oli täysin tunensyömistä. Olin turhautunut, harmistunut ja surullinen, koska olin hävittänyt omaisuuttani oikein urakalla ja siinä samalla sössin meidän mukavan lauantaipäivän, jota ei sitten koskaan vietettykään Suomenlinnassa.. Illalla oloni oli aivan hirveä, sillä morkkis karkinsyönnistä oli valtaisa. Miksi karkista eroonpääsy on näin hankalaa?! No, morkkiksella ei silti tainnut olla minkäänlaista vaikutusta, sillä koko tämän päivän on tehnyt mieli karkkia. Makuunin irttareita, All Sorts-englanninlakuja, suklaata.. Karkin sijaan ostin puutarhakukkia, kävin kahdeksan kilometrin juoksulenkillä ja nautiskelin teestä ja herkullisesta iltapalasta. Auttoiko? Ei. Karkkia tekee silti mieli kamalasti.

Laitan tähän loppuun vähän kesäfiilistelyä eli muutaman kuvan miniretkeltämme Suomenlinnaan.






ps. Olenkin nyt tykästynyt tähän vaaleaan ja simppeliin blogipohjaan eli blogi pysyy ainakin hetken tämännäköisenä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

viides päivä.

Jo viides päivä ilman karkkia! Eilen kyllä herkuttelin vähän, kun olin ystäväni luona ja hän oli tehnyt ihania mokkapaloja. Mutta ystävän tekemiä kahvihetken herkkujahan ei lasketa.

Olen ollut tänään äärettömän reipas ja ilmeisesti koin tarvitsevani siitä jonkun palkinnon (vaikken oikeasti sellaista ansaitse, sillä kotiäidinhän kuuluu olla reipas ja ahkera ja raataa niska limassa. Tai ainakin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan näin). Anyway, kävin äsken Ärrällä hakemassa yhden paketin ja meinasin sortua Jumbo Remix-pussiin tai Ärrälaku-pussiin. Onko ne pussit pakko laittaa niin houkuttelevasti näkyville?! No, en sortunut, mutta nyt kiukuttaa. Karkinsyönnistä saamani suuri nautinto (ja paha olo ja morkkis) oli niin todella lähellä ja vain minä itse olin esteenä herkuttelulle. Tyhmä tyhmä tyhmä minä!

Hmm.. Karkkilakko olisi ehkä helpompi toteuttaa, jos mielenlujuudesta olisi ylpeä sen sijaan, että on itselleen kiukkuinen herkuttelemattomuudesta.

ps. AINA kun olen karkkilakossa, Citymarketissa on irtokarkit tarjouksessa. Ja kun en ole lakossa, ne ovat aina normaalihintaisia. Elämä on niin epäreilua!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

kolmas päivä.

Tänään on juuri oikea aikamuurahaisen lentää kuuhun
ja tehdä siellä semmoinen taika
että namusia sataa suuhun.
-Kirsi Kunnas-

Karkkia tekee siis mieli kovasti. Mahtavinta juuri nyt olisi saada Makuunista sekasäkki, jossa olisi sopivassa suhteessa salmiakkia ja hedelmäkarkkeja ja seassa muutama punssinappi.

Kromitabeltinkin unohdin ottaa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

toinen päivä.

Herkuttomuus oli tänään yllättävän helppoa kunnes illalla menimme vanhemmilleni saunaan. Äiti paistoi ohukaisia ja koska tarjotusta ruoasta kieltäytyminen olisi tökeröä niin söin niitä kolme pakastemarjojen kera. Mutta eihän lettuja ja marjoja voi laskea samaan sarjaan karkkien, leivonnaisten ym. herkkujen kanssa, eihän? Herkuttomuudesta johtuva päänsärky on piinannut tänään(kin), ärsyttävää. En ole kuitenkaan kiukutellut, ollut erityisen ärsyyntynyt tai tuskainen, joten tänään on ollut helpohko herkuton päivä.

Kehuin silloin taannoin kromitabletteja, jotka veivät makeanhimoni lähes kokonaan. Ja sitten pian sen jälkeen alkoi repsahdusten syöksykierre. Saatoitte jo luulla, etteivät kromitabletit toimineetkaan niin kovin hyvin? Tosiasiassa olen taas unohtanut tabletit keittiön kaappiin ja huomioin ne tänään ensimmäisen kerran pariin viikkoon. Ehkä otan ne taas huomisesta alkaen käyttöön. Niitä on vaan mälsä syödä, kun sitten ei tee mieli makeeta! :D

Ai niin, jääkaapissa odottaa Starbucksin pullotettu frappucchino, jonka löysin Prismasta. Odotan innolla minkälaista se on.. Suunnittelin tekeväni siitä, jääpaloista ja kermavaahdosta herkkukahvin, johon lisäisin ehkä myös tipan kinuskikastiketta tai jotain vastaavaa.. Todennäköisesti aika herkkua. Mutta onko se liian herkkua herkuttomuuden aikana..? Ei kai sentään.

maanantai 16. toukokuuta 2011

ensimmäinen tuska.

Olen tällä hetkellä erittäin helposti ärsyyntyvällä tuulella, hermot on todella piukalla. Esimerkki: valitin nälkää ja sitä, kuinka meillä ei ole kaapissa mitään syömistä. Mies ehdotti tekevänsä minulle munakkaan ja se oli mielestäni maailman ärsyttävintä! Eikö mies tajua, ettei mun tee mieli mitään helkutin munakasta, tahdon sämpylää, turkkilaista jogurttia ja jäätelöä. Tiedän, että hän tarkoitti hyvää ja arvostan sitä, mutta samalla ärsyttää niin kovasti. Järjetöntä. Miesparka.

Hassua muuten kuinka en oikeastaan ihan hirveästi himoitse karkkia vaan enemmänkin kaikkia muita makeita herkkuja, kuten tuulihattuja, leivoksia ja jo mainitsemaani jäätelöä.

ensimmäinen päivä.

No niin, nyt se sitten alkoi (taas). Karkiton ja mahdollisimman herkuton elämäni. Tällä kertaa motivaatio on jättimäinen, sillä vähänkö olisi hienoa sanoa joskus kymmenen vuoden päästä: "Söin viimeksi karkkia silloin kun Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden vuonna 2011". No, en oikein usko olevani karkitta kymmentä vuotta, mutta silti aion käyttää tuota lausetta motivaatiokeinona. :)

En ole ostanut itselleni mitään "turhaa" todella pitkään aikaan, joten motivoivien palkintojen miettiminen on hankalaa puuhaa. Haluaisin, että palkinnot olisivat jotain ylimääräistä, ei mitään tarpeellista mikä pitäisi muutenkin ostaa. Palkintona voisi olla esimerkiksi joku ihana laukku tai vaikkapa Marimekon mekko. Kun sitten päätän hetkeksi, että tämä on palkinto puolen vuoden karkittomuudesta, niin alan seuraavaksi pohtia tarvitsenko sitä tavaraa/vaatetta todella. En siis enää osaa hemmotella itseäni ostamalla jotain turhaa! Ihan hyvä juttu sinänsä, mutta nyt tässä tilanteessa hankaloittaa motivointisuunnitelmaani. Voisihan palkinnot olla myös jotain muuta kuin tavaraa (hieronta, kasvohoito, ravintolaillallinen..), mutta nekin kuuluvat turhakkeisiin, joita en osaa kaivata ja joista en oikein edes nauti.

Ehkä siirränkin joka viikko "herkuttelurahani" säästötilille ja tilin saldon karttuessa motivaatiokin ehkä kasvaa. Voin sitten haaveilla ostavani säästämilläni rahoilla jotain, sillä haaveilu tekee minut onnelliseksi, mutta ostaminen ei.

ps. Blogin ulkonäkö muuttui jälleen, koska edellisen ulkonäkömuutoksen jälkeen blogia ei enää voinut lukea kännykällä. Nyt blogi on haljunvaljuntylsä, koska muutos on edelleen kesken. Joten lisää muutosta tulossa, koittakaa kestää. :)
Ida, kerro pian onnistuuko lukeminen kännykällä nyt vai onko tämä fontti syypää lukuongelmiin.

lauantai 14. toukokuuta 2011

hetkellinen luovutus.

Blogissa on ollut hiljainen viikko, sillä elämäni on ollut tällä viikolla masentavan herkuttelupainoista. Onnistuin jo hyvin vähentämään herkuttelua, mutta sitten lähiviikkoina herkuttelu on taas alkanut pikkuhiljaa ryöstäytyä käsistä. Tällä viikolla olen syönyt joka päivä karkkia, edes muutaman kovan salmiakin verran. Olen niin heikko! Ja herkuttelua täynnä on tämä viikonloppukin.. Eilen oli ystäviä katsomassa lätkää, tarjolla oli karkkia (Ässämix) ja sipsejä, tänään euroviisustudiossa luvassa maitosuklaalla kuorrutettuja Pollyja ja Hedelmäaakkosia. Huomenna tulee ystäviä syömään ja jälkkäriksi teen kakun. Toivon kovasti, että en sorru ostamaan karkkia myös huomista lätkäfinaalia varten, luvassa kun on varmasti niin huikea finaali ettei siihen tarvita enää karkkia tekemään siitä makeampaa. :)

Mutta ensi viikosta lähtien aloitan taas ihan herkuttoman tai ainakin karkittoman linjan. En saa edes lakritsia. Tiedän, että se tulee olemaan tuskaa, mutta tämä jatkuva herkuttelu (ja repsahduskierre) on myös tuskaa ja myös vähän noloa. Ihmiset kyselee koko ajan: "no, mites sun karkkilakko..?" ja minä mutisen suu täynnä karkkia, että "ihan hyvinhän se, vähän tässä oon taukoa pitänyt.". No, nyt se karkkilakko taas jatkuu. Tai siis ei juuri nyt, mutta maanantaista alkaen. Viikonlopun aikana mietin myös ne palkinnot, jotka saavat  minut jatkamaan karkkilakkoa hirveästä karkinhimosta huolimatta. Kerron ne teille alkuviikosta.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Repsahdus isolla ärrällä.

Eilen oli typerä päivä. Niinpä kävelin kauppaan ja ostin melkein kolmella eurolla irtokarkkeja. Söin ne matkalla kotiin. Kohta iski uusi karkinhimo, mutta en onneksi jaksanut lähteä kauppaan uudelleen. Onneksi löysin kaapista vähän lakuja ja jääkaapista Daimia sekä valkosuklaata (jäivät äitienpäiväkakun teosta yli). Söin myös loput äitienpäiväkakusta.

Tänään söin voipullan. Sitten jäätelön. Ai niin, välissä join muumilimua. Kotona söin Daim-patukan jämät ja huomiseen jälkiruokaan tarkoitetut salmiakit. Söin varmaan jotain muutakin herkkua, mutta en jaksa enkä tahdo muistaa sitä nyt.

En pääse herkuttelusta ikinä eroon!

maanantai 9. toukokuuta 2011

liikuntakärpänen listitty.

Tämä ei oikeastaan liity mitenkään karkittomaan elämään, mutta on silti pakko tilittää. Liikuntakärpänen puraisi joskus kuukausi sitten ja olen ollut koko ajan innostuneena menossa salille, uimaan, lenkille jne. MUTTA. Joku suurempi taho ei nyt ilmeisesti halua, että voin hyvin kehossani ja saan harrastaa liikkuntaa. Olen ollut flunssassa, flunssassa ja flunssassa. Siitepölynuhassa. Migreenin kourissa. Jonkun oksennustaudin tyyppisen vaivan armoilla (paha, oksettava olo ja maha kouristelee, mutta ei tule oksennusta). Hermopinne kädessä niin etten pysty edes maitopurkkia nostaa. Tänään taas migreeni JA hermopinne. Ja kuin ihmeen kaupalla migreeni helpotti parin särkylääkkeen jälkeen ja ajattelin tehdä kevyen treenin jumppakuminauhalla (lenkkeily ois liian pomppivaa, kahvakuulailu tai sali liian rankkaa migreenin jälkeen) niin kuminauha katkesi heti treenin alussa. Tein siis uuden päätöksen. En liiku enää ikinä. Liikuntakärpänen, RIP.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

äitienpäivä.

Ensin uutispommi: en ole syönyt karkkia koko viikonloppuna! Hiphei.

Mutta herkuitta en silti ole ollut. Aloitettiin äitienpäivähulinat jo eilen omaa äitiäni juhlimalla, tänään jatkettiin juhlimalla miehen äitiä ja isoäitiä sekä tietysti minuakin. Olen siis syönyt viikonloppuna kakkua, kakkua, kakkua ja kakkua. Eilen oli myös jääkiekkojoukkueen kauden päättäjäiset, mutta ravintolassa maltoin onneksi pysyä erossa jälkiruoista. Nyt on sellainen olo, että en enää ikinä syö mitään herkkuja. Mutta on tällainen olo ollut joskus muulloinkin ja seuraavana päivänä on ollut taas pakko saada jotain makeaa.

On kyllä ollut ihana ensimmäinen oikea äitienpäivä. <3